Maalaamisen alkeet

Ohjeita akryylimaalaamisen ja -maalauksen aloittamiseen.

Tarvikkeet

1. Maalituubit
Maalituubeja myydään niin yksittäin kuin monen tuubin sarjoissakin. Aluksi kannattaa tietysti hankkia sarja, mutta koska tietyt värit (itselläni valkoinen) kuluvat muita nopeammin, voidaan sarjaa aina välillä täydentää yksittäisillä tuubeilla. Mikäli haluat päästä halvalla, muista tarkistaa eri maalien litrahinta.
HUOM. Älä sekoita akryylivärejä, akvarellivärejä ja öljyvärejä keskenään. Myymälöissä akryyli- ja öljyvärimaalit ovat vierekkäin, joten kannattaa olla tarkkana.
Erot lyhyesti: 
Akryylivärit ovat aluksi vesiliukoisia maaleja, jotka eivät kuitenkaan kerran kuivuttuaan enää liukene veteen. Akryylimaalin värit eivät ole yhtä kirkkaat kuin öljyvärimaalin, mutta jälki on peittävää. Akryylivärit kuivuvat hyvin nopeasti. 
Öljyvärit ovat veteen liukeamattomia värejä. Niillä saa aikaan kirkkaimmat värit, mutta sisätiloissa maalatessa ilmanvaihdon on oltava hyvä, koska öljymaalin haju on vahva. Öljyvärit kuivuvat hitaasti. 
Akvarellivärit ovat tuttuja useimmille, sillä ne ovat sama asia kuin vesivärit, joita lapsena käytettiin koulukuvaamataiteessa. Jälki on läpikuultavaa, ja maali liukenee veteen sekä ennen että jälkeen kuivumisensa. Tiimari, Suomalainen kirjakauppa ja Clas Ohlson ovat maalaajan pelastus ellei paikkakunnalta löydy taiteilijan tarvikepuotia. Itse olen testannut sekä halppis- että kallismaaleja, enkä huomaa mitään eroa niiden laaduissa.
2. Maalauspohja
on puu- tai pahvikehyksen ympärille pingotettu pellavakangas. Se on halpa ja hyödyllinen tarvike akryylimaalaajalle. En suosittele maalaamaan teosta paperille, sillä akryylivärit tarvitsevat jonkin verran vettä, ja paperi saattaa kurtistua. Pinkopohjalle maalaaminen on muutenkin mukavampaa, ja auttaa keskittymään itse maalaamiseen paremmin, sillä teos näyttää "oikealta taideteokselta" paljon aikaisemmassa vaiheessa kuin paperille maalattuna. Maalauspohja myös imee vettä paremmin kuin paperi. Pohjia on erikokoisia, ja niitä saa halvalla edellä mainituista kaupoista.

3. Siveltimet
Kuten varmaan arvasit, suosittelen synteettisiä siveltimiä maalaamiseen. Ne ovat jonkin verran kalliimpia kuin halppissiveltimet, mutta kestävät huomattavasti kauemmin, eikä niistä irtoile karvoja maalaukseen.

4. Kuppi vedelle
Jos et omista mitään sellaista mukia tai rasiaa, jonka olet valmis uhraamaan taiteelle, vanha suolakurkkupurkki, maitokahvilasi tai puolen litran limsapullon pohja on enemmän kuin hyvä vesikuppi. Varo leikkaamasta sormeesi mikäli aiot halkaista limsapullon!

5. Oikeaoppinen paletti
...EI ole pakollinen tavara. Palettia tarvitaan värien sekoittamiseen, ellei sitä halua tehdä maalauksen päällä.
Käytän itse palettina suklaakonvehtirasian muovia, siis sitä osaa jossa konvehdit ovat muinoin olleet.

6. Maalauspaita
Koska akryyliväri ei irtoa vaatteista, suosittelen monet vaatteeni pilanneena hakemaan esimerkiksi kirpputorin Ota tästä -laatikosta ison paidan, jota käytät maalatessasi.

7. Fiksatiivi
Suihkuta valmiin maalauksen päälle fiksatiivia, joka muun muassa estää maalauksen värien haalenemisen. Fiksatiivia saa edellä mainituista myymälöistä, mutta myös hiuslakka ajaa tasan saman asian.


Maalauksen aloittaminen

Suorita rituaalit
Luulisin, että jokaisella taiteilijalla on rituaaleja ennen työn aloittamista, sillä ne auttavat siirtymään tiettyyn mielentilaan. Osa vain sulkee oven perässään saadakseen olla rauhassa, osa suorittaa kaiken maailman sadetanssit ja suolan heitot olan yli. Tässä muutamia omista rituaaleistani:
  • Sytytä KYNTTILÄ. Kynttilä on yllättävän tehokas luomaan kiireetöntä vaikutelmaa huoneeseen.
  • Hanki SUKLAATA. Omnomnom (kuitenkin korkeintaan 200 g per viikko!)
  • Hyvää MUSIIKKIA. Maalaukseen sopiva musiikki luo tunnelmaa! Rauhallisen maiseman luominen vaatii tietenkin eri biisin kuin TSH:n taistelukohtauksen ikuistaminen.

Aloita ja lopeta
  • Maalaa aina ensin pohjaväri työhön, niin ettei valkoista kangasta/paperia jää näkyviin. Vaikkei aluksi tuntuisikaan siltä, on pohjaa vaikeaa maalata täysin peittoon osissa.
  • Älä kauhistu, vaikka työ näyttää ihan kauhealta. Itselläni ei ole ollut vielä yhtään työtä jonka kesken ollessa en olisi luovuttanut paria kertaa maalauksen aikana (ks. kuvat alla)

  • Akryyliväreillä maalatessa mahdolliset virheet on helppo peittää seuraavalla maalikerroksella. Maalaamisen ei siis tarvitse "nysväämistä" ja valmiiksi piirrettyjen lyijykynäjälkien värittämistä.
  • Yksityiskohtaista työtä (esim. muotokuvaa) tehdessäsi yritä saada maalijäljestä tasainen. Koska akryyliväri kuivuu nopeasti, se jättää siveltimestä helposti viiruja maalipintaan. Viirut voivat tietysti olla myös tehokeino, eli tämä vinkki toimii vain mikäli pinnan epätasaisuus ei ole haluttua.
  • Akryylimaali kuivuu nopeasti, joten älä ota paletille enempää väriä kuin kerralla tarvitset.
  • Älä pakota itseäsi maalaamaan. Pieni tuuppaus maalaamisen aloittamiseen voi joskus olla paikallaan, mutta jos siihen joutuu pakottamaan itsensä, saattaa maalaaminen ennen pitkään alkaa tuntumaan velvollisuudelta ja pilata rentouttavan harrastuksen. 
  • Kun lopetat maalaamisen, muista sulkea tuubit, pestä siveltimet ja pyyhkiä mahdolliset maaliroiskeet ympäriltäsi.

Muista olla...

...rohkea
Tämä oli neuvo jota vihasin kaikkein eniten kun lapsena opiskelin piirtämistä; ole rohkea, älä luonnostele ikuisesti, älä jämähdä samaan tyyliin. Piirtämisessä en uskaltanut neuvoa toteuttaa, mutta maalatessa olen noudattanut sitä ikään kuin itsestään. Ennen aloitin työt aina luonnostelemalla lyijykynällä k-a-u-a-n maalauspohjaa, ja nykyäänkin saatan joskus piirtää apupisteitä pidemmän aikaa, mutta usein käyn työn kimppuun raa-asti, ilman minkäänlaista suunnittelua.
Joskus kannattaa tehdä yksityiskohtaisia töitä, joskus taas koittaa miltä ns. sotkutyö näyttää sinun toteuttamanasi. Joskus kannattaa maalata mallista, joskus täysin omasta päästä.

...itsepäinen
Oma tyyli on tietysti tärkein, joten älä anna kenenkään hoputtaa sinua kokeilemaan uutta ellet koe sitä mieluisaksi. Kuuntele neuvoja, mutta toteuta niitä vain jos koet ne hyviksi. Vaikka teoksesi pupu vaikuttaa jonkun mielestä liian siniseltä, saattaa toinen kahdehtia upeaa värien käyttöäsi.

6 kommenttia:

  1. Hei!
    Jos maalaat muotokuvan, aloitatko värin laittamisen (=maalaamisen) kasvoista vai taustasta? Teetkö jomman kumman ensin valmiiksi vai edistätkö koko taulua saman aikaisesti?
    Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos kiinnostuksesta! Jos maalaan muotokuvan, teen joko niin että teen ensin taustan täysin valmiiksi tai sitten niin, että maalaan taustan ja "kasvoläntin" siihen keskelle samaan aikaan, mutta niin että värit menevät reunoilta jonkin verran päällekäin.
      Olen huomannut että oma maalaustyylini on niin ohut ja kerroksittainen, että jos teen taustan valmiiksi suoraan, sotken sen kuitenkin tai sitten siitä tulee epätasainen juuri kasvojen kohdalta, jolloin se näkyy lopullisessa työssä. Kuvan pohjavärityksestä kannattaa kuitenkin tehdä heti ensivedolla täysin peittävä, koska muuten maalauspohjaan jää valkoisia "pilkkuja", joihin väri ei ole imeytynyt.

      Kerro toki jos jäi jotenkin epäselväksi! :)

      Poista
  2. hei. olen opettelemassa akryylimaalausta. Jos käsittelen maalauksen lopussa vernissalla, niin onko se nimeltään loppuvernissaa. Käykö sama vernissa öljylle ja akryylille. Miten työ käytännössä käsitellään vernissallla.

    VastaaPoista
  3. Olipas hyvä postaus. Näitä luen mielelläni :)

    VastaaPoista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!