keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Hässäkkää!

Olen tässä taas osannut saada itselleni kiireen aikaan. Kuten huomaatte, viime postaus on kirjoitettu JUHANNUKSENA, vaikka luulin siitä olleen vain pari viikkoa aikaa. Hah! Olen (ylläripylläri) valmistellut näyttelyä viime kuukaudet. Toisin sanoen maalannut kaiken töiltä säästyneen ajan kuin höyrypää. Eipä tuohon näyttelyyn olekaan enää kuin 2 viikkoa jäljellä. Ihan uskomatonta.

Aluksi minun oli tarkoitus luoda 12 teosta, koska ideoita oli sen verran moneen tauluun, ja sopiihan tuo tarunomainen luku hyvin kristillisyyttä käsittelevään teemaan. Sitten päähän putkahti 13. idea, joka oli niin mainio, että se oli toteutettava. Tosin ennen kuin ehdin aloittaa sitä, keksin myös 14. maalaukseni aiheen. Neljästoista teos vaikutti vaikeammalta toteuttaa, joten päätin aloittaa siitä. Ja sitten toteutin viidennentoista työn. Ja aloitin kuudennentoista, mutta hylkäsin sen kesken maalausprosessin (tai ainakin jätin luovalle tauolle). Tällä välin 13. teoksen pointti alkoi vaikuttaa ihan pöljältä, joten en loppujen lopuksi aloittanut koko työtä. Pysyitkö kärryillä? En minäkään oikeastaan. Lopputulema kuitenkin on, että nyt minulla on 15 teosta valmiina. Luku vaikutti oikein hyvältä ja ajattelin jopa voivani viettää syysloman, koska työvuoroista oli melkein viikko vapaata. Sitten keksin kuudennentoista teokseni idean ja rupesin sitä toteuttamaan. En tiedä, ehtiikö 16. teos valmiiksi ollenkaan, mutta voihan sitä yrittää. Koitan olla ottamatta stressiä asiasta.


Tarkoitukseni oli tälle vuodelle saada myyntiin myös seinäkalenteri, mennä myymään Rovaniemen Wanhoille markkinoille ja Joensuun suurjoulumessuille tuotteitani, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että tekemistä on ihan tarpeeksi. Jouluhässäkkä puskee päälle niin askartelukaupan puolella kuin kevytyritykseni taholtakin. Eli työvuorot lisääntyvät loppuvuotta kohti samoin kuin tilaustyöt. Lisäksi olen alkanut tekemään joululahjoja kavereille ja perheelle, sekä ruvennut askartelemaan hääjuttuja ensi kesää varten. Toisin sanoen projekteja taitaa olla jo ihan tarpeeksi.