sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Edistystä!

Nämä molemmat maalaukset on tehty Viltsusta. Vasemman puoleinen teos on luotu vuonna 2013 ja oikean puoleinen vuonna 2017. Eron kyllä huomaa, harjoittelu vissiin kannattaa.

torstai 23. helmikuuta 2017

Viltsu, 2017

Vili sai taas kerran toimia maalausmallina. Aikaa meni harvinaisen vähän, vain noin neljä päivää (yhteensä semmoiset 32 tuntia).
Olen maalaukseen todella tyytyväinen. Aloin tekemään sitä vaurioituneelle maalauspohjalle ja ihan luonnostelumielessä, mutta nyt tuntuu siltä, että tämä taitaakin ansaita paikkansa näyttelyssä. Onhan Viltsu alun perin inspiroinut minut itse aiheeseenkin.

maanantai 13. helmikuuta 2017

pH-arvot, 2017


Kuten viimeisimmässä postauksessa taisin mainita, tarvitsin jotain kevyempää piirrettävää toissa viikon perjantaina. Niinpä aloitin kuvassa näkyvän työn rustaamisen. Piirroksessa komeilevat YleX:n juontajat Alma Hätönen ja Jenni Poikelus, joiden jutuille tuppaan pärskähtelemään maalatessani. PH-arvot on heidän parodiabändinsä.


Fanikuvaa piirtäessä oli upeaa huomata, kuinka paljon olen kehittynyt kasvojen ja etenkin hiusten piirtämisessä. Toisaalta oli suorastaan koomista, kuinka kauan kirjainten tekemiseen meni aikaa:
  • Alman kasvot: 1,30 h
  • Jennin kasvot: 1,30 h
  • Alman hiukset: 1,30 h
  • Jennin hiukset: 1,30 h
  • Vartalo+kädet+juomat: 1 h
  • Kirjaimet: 5 h

(En kylläkään katsonut kelloa kuin alussa ja lopussa, joten ehkä kirjainten piirtäminen vain tuntui viideltä tunnilta...)

Lähetin piirroksen YleX:ään viime viikon torstaina 1.luokassa ja kirjeen kera. Kuulostan nyt todella pinnalliselta, mutta elättelen toivoa, että se huomioidaan jotenkin lähetyksessä (iik!). Jos piirros ei mahdu kässäriin, niin toivottavasti saan jotain muuta kautta tietää, onko se päässyt perille. En tiedä olenko maininnut tästä aiemmin, mutta aina lähettäessäni teoksen tai muun tilauksen, hermoilen ihan älyttömästi meneekö se sinne minne pitääkin.

Olisin kiitollinen, jos vinkkaisitte, mikäli piirroksesta puhutaan jotain jossain. Valitettavasti juuri tälle viikolle tuli menoja, joiden vuoksi kuuntelen radiota tavallista huonommin.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Painajaisöitä

Siitä asti kun ryhdyin aktiivisesti toimimaan Animaliassa ja muuttamaan ruokailutottumuksiani vegaanisiksi, en ole juuri kärsinyt suuresta ahdistuksesta eläinten puolesta. En yleensä katso videoita teurastamoilta, ja mahdollisuuksien mukaan välttelen myös kuvia, joilla näkyy kuolemaa tai kärsimystä. Toki niihinkin vahingossa törmää joskus esimerkiksi Facebookin puolella. Olen oikeuttanut asian itselleni ajattelemalla, että koska teen eläinten puolesta niin paljon kuin vain jaksan ja pystyn, ei minun tarvitse olla täysin tietoinen kaikista eläintuotannon kauhuista. Nykyinen tietämykseni ajaa minua jo eteenpäin ja motivoi suuresti, joten luultavasti kärsimyksen laajuuden käsittäminen vain lannistaisi minut.

Tänä vuonna painajaiset ovat kuitenkin alkaneet. Olen joutunut etsimään tietoa esimerkiksi tipujen silppuamisesta ja härkätaisteluista muutamaa teosta varten, ja tieto on seurannut uniin. Päiväsaikaan en niinkään ole tuntenut ahdistusta, mutta öisin heräilen haukkomaan henkeä. Viime viikolla törmäsin brittiläisessä Facebook-ryhmässä videoon, joka päättyi kuvauksen vastaisesti lehmän teurastamiseen. Lisäksi jaoin itse yksityiselle aikajanalleni Puoli seitsemän -ohjelman julkaiseman pätkän siitä, kuinka tipu päätyy kasvattamosta lopulta kaupan hyllylle. En kylläkään itse katsonut pätkää, mutta kommenteissa oli niin paljon hämmennystä broilerien "tavallista" kohtelua kohtaan, että ajattelin jakamisen ehkä saavan jonkun FB-kaverini vähentämään eläintuotteiden kulutusta.

Painajaiset eivät koske ainoastaan eläinten kärsimystä, vaan myös tulevaa Armoa!-näyttelyäni. Yhtenä yönä näin unta, jossa kävin varmuuden vuoksi katsomassa kaikki maalaukseni peilin kautta läpi (esimerkiksi muotokuvat kannattaa käyttää peilin edessä. Peilikuvasta erottaa, jos on sokeutunut omalle työlleen ja mittasuhteet ovatkin pielessä). Kaikki teokset näyttivät peilin edessä vääristyneiltä ja kun käänsin ne takaisin itseeni päin, ne olivat muuttuneet tekniikaltaan todella kömpelöiksi tauluiksi, joissa ei ollut mitään sanomaa.

Muutama päivä sitten kamelin selkä katkesi, kun sain tietää, että 6-vuotias pikkusiskoni on joutunut sairaalaan ulkomailla ollessaan ja saanut matkustuskiellon. En tiedä johtuiko se alitajuisesta ahdistuksesta (jota selvästikin on jonkin verran), mutta aloin heti kehitellä mielessäni kauhuskenaarioita tilanteesta. Sitten itkin pari päivää putkeen sekä pikkusiskoni vuoksi että nautojen, tipujen, broilerien ja sikojen puolesta. Ja itkuun mahtui mukaan myös ilmastonmuutos ja meressä olevan muovin määrä.

Pikkusisko pääsi jo pois sairaalasta, ja olen rauhoittunut. Päätin silti pitää parin viikon tauon näyttelyn valmistelusta ja tehdä tauluja vähän kevyemmistä aiheista. Olen ikuistanut muun muassa YleX:n juontajat Jenni Poikeluksen ja Alma Hätösen, ja paraikaa luon muotokuvaa Viltsu-hauvasta. Laitan näistä kuvia tuleviin postauksiin, koska en halua yhdistää niitä tällaisiin vakavampiin aiheisiin.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Rakkautta ilmassa

Otsikko ei tällä kertaa koske minua ja Korppua, vaikka toki meillä rakkautta riittää. Tai no ehkä voisinkin kertoa ihan muutaman sanan meistä, kun olen näköjään viimeksi postannut aiheesta yli vuosi sitten. Eli nyt ollaan oltu yli vuosi kihloissa, hääpäivä on vihdoin varmistunut, kirkko varattu, hääpaikka valmiina ja mekkokin hommattu. Mekosta pistin jo viime kesänä sneak peekin Instagramiin, sitä voi sieltä käydä kurkkimassa. Häät tulevat kuitenkin olemaan vasta kesällä 2018, eli varmaankin vuoden päästä blogin lukijat joutuvat kestämään häihin liittyvää askartelua, sähellystä ja muuta lällyilyä. Olen yrittänyt säästää teitä siltä pitämällä aiheen tiukasti taiteessa.

Ja sitten mennään takaisin aiheeseen, sillä tämä postaus ei vieläkään ole meidän välisestä rakkaudesta, vaan ystävien välisestä. Eli ystävänpäivästä. Tiedän, tiedän: ystävänpäivä on hieman höntti juhla kaikessa kaupallisuudessaan. Ja vielä vähän höntimmän päivästä tekee, että siitä on alettu muuntaa jenkkityylistä Valentine's day:ta, jolla on ilmeisesti tarkoitus luoda ihan hirveät paineet sinkuille, ja saada ruusut sekä suklaa loppumaan kaupoista kesken.

Joulumarkkinoilta ylijääneitä nalleja, jotka on valmistettu akryylilangasta.
Silti ystävänpäivästä tulee minulle todella lämpimiä muistoja mieleen. Muistan, kun pujahdimme erään kaverini kanssa koulumatkalla pieninä ekaluokkalaisina kauppaan katsomaan ystävänpäiväkrääsää silmät ihastuksesta säkenöivinä. Koulumme vieressä sijaitsevassa kaupassa oli pinkki ja kimalteleva pino kaikkea mahdollista: nalleja, koristeruusuja ja sydäntyynyjä. Olimme molemmat sitä mieltä, että pyöreään lahjapakettiin pakattu ja vaaleanpunaiseen mekkoon puettu pieni piipittävä nallelelu (joka oli vielä tuolloin mielestämme hiiri) olisi upein lahja, minkä voisimme saada. Sen pystyi jopa laittaa roikkumaan imukupista ikkunaan! Jos me kumpikin saisimme sellaiset, voisimme leikkiä niiden olevan siskoksia. Päätimme yhdessä käydä molempien vanhempien luona kysymässä, voisimmeko saada rahaa ostaaksemme toisillemme ystävänpäivälahjaksi nuo hiiret - ja suureksi yllätykseksi saimme! Ystävänpäivälahjat taisivat jäädä tuohon kokemukseen, mutta lapsena oli silti vuosittain ihanaa tehdä ja vastaanottaa ystävänpäiväkortteja.

Vuosi vuodelta ystävänpäiväkorttien - kuten muidenkin korttien - lähettäminen on kuitenkin omalta taholtani vähentynyt. En oikein tykkää korttien väsäämisestä, mikä on tosin vain yksi syy, sillä voisihan niitä ostaa valmiinakin. Kai laiskuuteni asiaa kohtaan johtuu puhtaasti siitä, että älypuhelimen kautta on helppoa olla ystävien tavoitettavissa, asuivatpa he sitten missä päin maailmaa tahansa. Kortit siis tuntuvat vähän turhalta. Toooisaalta taas korttien vastaanottaminen tuntuu ihan erilaiselta kuin Whatsapp-viestin saaminen. 
Kierrätyspaperista valmistettuja ystävänpäivä-, kihla-, vuosipäivä- tai hääpäiväkortteja. 3 €/kpl.
En nyt oikein tiedä mitä hain tällä postauksella. Ehkä halusin vain purkaa tunnontuskiani, kun haluan samaan aikaan sekä myydä tuotteitani (esimerkiksi vetoamalla ystävänpäivään) sekä vastustaa kaupallisuutta? Siinäpä vasta ongelma. Toisaalta, yksikään sentti näistä korteista ei mene omaan taskuuni. Yhdestä kortista veroihin ja palvelumaksuihin menee yksi euro, painattaminen maksoi yhden euron, ja tuotto (1 €) jaetaan Unicefin sekä korttien suunnittelijan, eli pikkuveljeni, kesken. Jos satuit kiinnostumaan kuvien tuotteista, niin niitä voi tilata minulta sähköpostitse asiakaspalvelu (at) limppuwitick.fi tai nettisivuiltani www.limppuwitick.fi