Lahjoja!

*PLÖTS*

Voisin vaikka vannoa, että tuommoinen ääni kuului, kun lösähdin tietokoneen ääreen. Härdelliä on totta tosiaan riittänyt: aluksi oli kuuden päivän työputki, siitä suoraan lähdin päiväksi Kokkolaan sukuloimaan, siitä muutamaksi päiväksi Rovaniemelle sukuloimaan, sitten takaisin Joensuuhun töihin ja nyt... nyt alkoi kolmen päivän loma! Kuukauteen minulla on ollut korkeintaan yksi päivä lomaa viikossa, joten tunne on ihan uskomaton! (Tarkalleen ottaenhan se Kokkolassa ja Rovaniemellä vietetty aika oli myös lomaa, mutta siis tiedätte mitä tarkoitan...) Rötkötän vaan tässä koneella ja hymyilen typerästi. Ja pessimistinä tietysti vähän yliajattelen asioita ja huolehdin siitä, että mitä jos nyt en osaakaan rentoutua ja koko pitkä vapaa menee hukkaan. Mutta pois se minusta.

Ajattelin tässä postauksessa esitellä muutaman antamani joululahjan. Heti ensimmäiseksi näytän kellon, jonka maalasin pikkusiskolleni:

Kauhian huono kuva, mutta kun en tässä pimeässä kämpässä parempaakaan saanut.

Sain idean tähän, kun työpaikalleni askartelukauppaan tuli kesällä myyntiin fiftarityylisiä kelloja. Mietin mahtaisikohan siskoni tykätä sellaisesta ja varovasti tiedustelin asiaa. Vastaukseksi sain myöntävää muminaa. Syksyllä aloin maalata siskoani, hänen puolisoaan ja koiriaan kellotauluun aina kun aikaa iltaisin liikeni. Työ eteni hitaasti, ja Korppu ehdotti, että viimeistelisin sen vasta joulun jälkeen. Minulla on kuitenkin paha tapa laiskistua tammikuussa edellisvuoden projektien suhteen, ja lopputuloksena koko työ olisi varmaan unohtunut kokonaan. Niinpä päätin vähän kiihdyttää tahtia ja sain kellon valmiiksi päivää ennen sukuloimisreissulle lähtöä. Periaatteessa kunnolla on tehty vain naamat. Kiireen näkee etenkin taustan epäsymmetrisistä kohdista, mutta sisko vakuutti, ettei niitä kukaan edes huomaa, kun kello päätyy keittiön seinälle.

Toinen esiteltävä lahja tulee tässä:

Kuvitin äidinpuoleiset sisarukseni ja itseni (sekä tietysti Viltsun), ja sitten tilasin Ifolorilta kuvasta painetun palapelin. Tämä lahja meni pikkusiskolle ja -veljelle.

Jos joku teistä lukijoista sattuu etsimään juuri nyt persoonallista lahjaa, niin teen tällaisia kuvituksia myös tilauksesta, oman ideasi tai valokuvasi pohjalta.  Ota ihmeessä yhteyttä ja sovitaan työstä!

Muita antamiani lahjoja olivat mm. lahjakortit, itsetehdyt heijastimet ja Ifolor-kirja. Lisäksi löysin sattumalta netistä Laserpojat.fi-nettisivun, jossa myydään kotimaisia puusta valmistettuja esineitä omalla kaiverruksella. Raksalla työskentelevälle veljelle meni tietysti puinen vatupassi. Pakko kehua, että toimitus oli kyllä ekstra-nopea, sillä tilaukseni oli perillä jo seuraavana päivänä.

ps. Viltsu-hauvankin joulu meni vallan mainiosti. Tässä muutama kuva 17-vuotiaasta herrasta:

Huonoja hetkiä (ja niitä hyviäkin)

Valitusta luvassa.

Osasin jollain tasolla onneksi varautua jouluhälinään, ounastelin tulevaa kiirettä jo syyskuussa täällä blogin puolella. Jotenkin se silti pääsi yllättämään. Töitä on askartelukaupan puolelta noin 30 tuntia per viikko, usein menee yli puoli kahdeksaan illalla. Herään aikaisin aamulla maalaamaan joulutilauksia, joille ei näy loppua. Muita tilauksia olen joutunut lykkäämään ja lykkäämään, ja tällä hetkellä tilausjono ulottuu jo maaliskuulle asti. Hääjärjestelyille ei jää aikaa juuri ollenkaan. 

Runsas tekeminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi haittaa niin paljon kuin luulisi, koska jollain tasolla tykkään kun on monta rautaa tulessa. Enemmän haittaa tämä jatkuva väsymys, joka estää hommien hoitamisen tyylipuhtaasti. Väsymykseen on monta syytä: ensinnäkin pimeys. Toiseksi, minulla on vielä opettelemista asioiden suhteuttamisessa. Töissä tapahtuneet asiat jäävät kalvamaan ihan älyttösti vähintäänkin alitajuisesti. Näen jatkuvasti painajaisia, joissa en löydä asiakkaille tiettyjä tavaroita. Kerran heräsin katsomaan digitaalista kelloa, joka näytti 4:30 ja sanoin ääneen: "Se tekee neljä euroa ja kolmekymmentä senttiä, kiitos!".

Erityistä huolta ovat aiheuttaneet viime aikoina monet asiat. Kavereiden murheet, vaarin joutuminen onnettomuuteen, lähestyvä joulu ja koirapappa Viltsun terveysongelmat. Kolmesta ensiksi mainitusta en avaa näin julkisesti enempää, mutta Vilin kuulumiset toki pitää jakaa. Äiti soitti jo syksyllä, että pitäisi varautua hyvästeihin. Viltsun vointi kuitenkin parani, mutta itsenäisyyspäivänä meni taas huonompaan suuntaan. Eläinlääkäri kuitenkin oli onneksi toivekkaampi, ja uskoi olotilan johtuvan kipuilevasta polven ristisiteestä ja määräsi kipulääkkeet sekä nivel-valmisteita. Eläinlääkäri kehui Viltsua oikein komeaksi ja virkeäksi vanhukseksi. Viltsu täyttää 18.12.2017 jo 17 vuotta, joten ei ihme jos nivelet välillä kolottavat. Olin todella helpottunut uutisesta, vaikka toki tiedostan, että ikää herralla jo on. Lisäksi sydämestä kuului läppävian sivuääni, johon ei määrätty vielä lääkitystä vaan tilannetta seurataan. Työkaveri totesikin lohduttavasti, että olisi ollut kummallisempaa, jos mitään ei olisi löydetty tuon ikäisen koiran sydämestä.

Ehkä minulla on tiedostamattani myös joitain muita huolia. Sydän tykyttää ja muljahtelee jatkuvasti ja pää on kipeä. Vapaapäivinäni haluaisin vain nukkua ja olo on ahdistunut. Tai sitten tämä on vain jonkinlainen ohimenevä vaihe. Toisaalta, ehkei pitäisi tähän aikaan enää avautua väsymyksestä, onhan kello jo kohta yksitoista illalla.

Mennään vähän positiivisempiin aiheisiin: ensinnäkin kuvittamani mehupurkit löytyvät nyt lähes kaikista Keskon kaupoista, jee!

Toiseksi: Armoa!-näyttely on saanut paljon huomiota. Minua on haastateltu aiheesta muun muassa Kotimaa-lehteen sekä Karjalan Heiliin. Myös Karjalaisessa oli maininta aiheesta. Tällä hetkellä näyttelyni on Joensuun pääkirjastolla, ja vieraskirjaan on tullut todella paljon ihania ja rohkaisevia kommentteja. Kiitos tuhannesti niistä!

Kolmanneksi: Armoa! kutsuttiin Helsinkiin. Yhteisöpappi Tuuli Aitolehti otti minuun yhteyttä ja sovimme, että näyttely on esillä Paavalinkirkon aulagalleriassa maaliskuussa. Päivämäärä varmistuu myöhemmin, mutta yritän tiedottaa asiasta netti- ja Facebook-sivuillani mahdollisimman pian.

Tekaise tontulle ovi!

Tarvitset:

• Pahvia
• Akryylipohjaista maalia + siveltimen (tai kuviokartonkia)
• Viivottimen
• Mattoveitsen ja sakset
• Kaksipuolista teippiä tai Erikeeper-liimaa
• Askartelumassaa tai piippurassia kranssia varten
• Huopakangasta ja kangastussin ovimattoa varten

1. Leikkaa pahvista kaksi 10,5 x 8 cm palaa
2. Piirrä toiseen pahveista ovi ja karmit viereisen ääriviivakuvan osoittamalla tavalla. Leikkaa osat mattoveistä hyödyntäen irti toisistaan. Tämän jälkeen pienennä oven keskellä olleita kahta pientä palaa muutama milli jokaisesta reunasta
3. Maalaa näin syntyneet oven osat ja -karmit. Maalaa ehjän pahvin keskiosa väreillä, joiden haluat pilkottavan oven pienten palojen takaa. Maalaamisen sijaan voit myös koristella oven osat ja karmit esimerkiksi kuviokartongeilla.
4. Kokoa ovi liimaamalla tai teippaamalla kaikki osat kiinni ehjään pahviin.
5. Lisää rekvisiittaa mielesi mukaan; Tee pahvista ovenkahva ja väritä se esimerkiksi kultatussilla; Muotoile askartelumassasta tai piippurassista oveen kranssi; Tee huopakankaasta ovimatto ja lisää siihen teksti kangastusseilla... mitä ikinä vain keksitkään.

Jos et jaksa/pysty/halua tehdä ovia itse, nämä kuvissa olevat kappaleet ovat myynnissä nettisivuillani. Hinta (15 €) sisältää oven, kranssin, tikkaat, ovimaton ja arvonlisäveron (24%). Jokaisesta myydystä ovesta lahjoitetaan 5 € SPR:n Katastrofirahastoon. Siirry nettisivuille tästä.

Näyttelyn ensimmäisen osan purkaminen

Armoa!-näyttelyn part ykkönen päättyi toissapäivänä. Kakkososa tulee olemaan esillä Joensuun pääkirjastolla 27.12.-9.12.2017. Näyttelyä purkaessa ei ollut mitenkään erityisen haikea fiilis, sillä äitini, 8-vuotias pikkusiskoni sekä 11-vuotias pikkuveljeni tulivat Rovaniemeltä katsomaan sitä, ja auttoivat myös purkamisessa. Lapset tykkäsivät erityisesti possu-aiheisista työstä, Viltsu-koiramme kuvasta sekä Minut on hylätty -maalauksesta. Oli mukavaa kuunnella erityisesti veljen pohdintaa Uskonpuhdistus-teossarjasta, jota hän katseli pitkän aikaa. Kaikki näyttelyn työt muuten löytyvät tämän linkin takaa.

Tässä kuunnellaan tulkintoja teoksista.

Tähän mennessä yksi teos on mennyt kaupaksi, maalaus nimeltään Aika lähteä. Aika jännä että juuri se, sillä itse mietin vielä päivää ennen avajaisia, jättäisinkö sen kokonaan pois. Onneksi en jättänyt, sillä monet ovat kertoneet sen koskettaneen.

Vieraskirjaan oli tullut oikein mukavasti näyttelyyn osallistuneiden nimiä. Iso kiitos niistä sekä kirjoittamistanne terveisistä! Näyttely muuttuu aina jotenkin konkreettisemmaksi, kun tietää, että avajaisten jälkeenkin teoksia on katsottu. Vieraskirjasta löytyi myös muutama hullunkurinen terveinen: siinä kiiteltiin muun muassa hyvästä porkkanakakusta sekä lattarirytmeistä. Kirjoittaja oli tainnut luulla kirjaa kahvilan vieraskirjaksi. Osa terveisistä taas on kirjoitettu permanenttitussilla paikalle jättämäni kuulakärkikynän sijaan, ja tussi on imeytynyt sivujen läpi. Sen vuoksi yhden sivun terveisistä ei valitettavasti saa selvää. Kun näyttely siirtyy kirjastolle, pitää muistaa köyttää kuulakärkikynä kiinni kirjaan :D

Purkuhommissa

Tunnelmia avajaisjuhlista

Armoa!-näyttelyn avajaisjuhlat ovat ohi! Olo on helpottunut ja iloinen, mutta yhä vähän pökkeröinen. Olen yhä heräillyt öisin "muistamaan" asioita, jotka pitäisi ehtiä hoitamaan ennen pippaloita, ja sitten tajunnut, että nehän menivät jo. Viime yön tosin nukuin kuin tukki, eli ehkä tästä vielä toivutaan.

Avajaiset pidettiin eläinten päivänä 4.10.2017. Sain askartelukaupasta vapaata koko päiväksi, joten pystyin aloittamaan järjestelyt jo aamutuimaan. Aloitin fiksatisoimalla työt ulkona kaatosateessa katoksen alla. Lakan kuivuttua pakkasimme maalaukset Korpun kanssa laatikoihin ja autoon sateenvarjon suojaamana. Sade oli onneksi jo laantunut hieman, kun pääsimme Kulttuurikahvila Laiturille. Pienen edestakaisin juoksemisen, kaukaa ja läheltä -zoomailun sekä mielenmuutosten jälkeen jokainen kuudestatoista maalauksesta löysi paikkansa kahvilan seiniltä (tuntuu muuten ihan älyttömän oudolta nähdä omat teoksensa seinällä. Ihan kuin ne olisivat väärässä todellisuudessa).

Tämän jälkeen ajoimme hakemaan vuokraamamme kuohuviinilasit sekä ostamaan vieraskirjan ja sitten oli aika palata hetkeksi kotiin. Pikaisen lounaan jälkeen Korppu lähti töihin ja minä rupesin näpyttelemään tervetulopuhetta, viimeistelemään teoslappusia sekä tekemään illaksi naposteltavaa (pieniä kolmioleipiä cocktail-tikuissa). Puheen kanssa olin ihan täydellisessä jumissa, joten loppujen lopuksi kopioin Kiitosta ja kritiikkiä kirkolle -blogimerkintäni sitä varten. Näpyttelytyö sai jatkoa, kun tajusin, että paikalle saattaisi saapua myös ilmoittautumisen skipanneita ihmisiä: oli kirjoitettava tarjoiltaville herkuille aineosalistat, jos heillä sattuisikin olemaan allergioita.

Sitten yhtäkkiä kello olikin jo puoli viisi ja Korppu tuli töistä. Haimme tilaamani mansikkatökkäyskakut Kahvila Kissatenista (NAM) ja suuntasimme takaisin Laiturille. Iskimme teoslaput seiniin, asettelimme pöydät uusiksi ja laitoimme tarjoiltavat niille. Ja toki muitakin hommia  oli selvitettävänä (emme osanneet käyttää projektoria ja artisti Matias Kankaan kitara hajosi...). Hommat olivat valmiina viittä vaille kuusi, jolloin osa vieraista oli jo saapunut paikalle.

Avajaisjuhlat alkoivat kaikesta kiireestä huolimatta rennoissa tunnelmissa. Vieraita saapui yhteensä noin 42. Kakkua, kuohujuomaa ja kolmioleipiä oli varattu 50:lle ihmiselle, joten aika nappiin meni. Alkuperäisen suunnitelman mukainen aikataulu oli seuraava:

• klo 18.00: Näyttely avautuu
• klo 18.15: Tervetulopuhe ja -maljat
• klo 18.25: Terveiset Carol J. Adamsilta
• klo 18.40: Jutustelua ja mutustelua
• klo 19.00: Artisti Matias Kangas esiintyy

Maljapuhe viivästyi hieman (aloitin sen vasta n. 18.30), mutta mitäpä pienistä. Jos vielä tulevaisuudessa saan mahdollisuuden pitää näyttelyitä, niin pitäisi varmaan säästää enemmän aikaa juttelulle ja maalausten katsomiselle. Puheen piti minun ja Adamsin lisäksi myös pastori Pauliina Kainulainen, mistä olen hyvin otettu ja kiitollinen.

Carol J. Adamsin puhe esitettiin videotallenteena.

Artisti Matias Kangas esiintyy.

Harmi, etten ihan ehtinyt juttelemaan kaikkien vieraiden kanssa. Niillä, joiden kanssa ehdin keskustella, oli todella jänniä ja hienoja ajatuksia näyttelystä.

Myös kolme koirakaveria osallistui avajaisiin.

Kaiken kaikkiaan avajaiset menivät vallan mainiosti. Artistille saatiin uusi kitara, kakku oli kaikkien mieleen, taide puhutteli, eläinten oikeudet ja eläinteologia kiinnostivat ja tunnelma oli katossa. Tarkoitus suunnata jatkoille Amarilloon, mutta pitkän päivän jälkeen kotisohva vei voiton.

Taiteilija täpinöissään.

Kotona huomasin, että paitani oli ollut koko avajaisten ajan väärin päin ja että yhdellä teoksella oli väärä nimi lapussa. Mutta mitäs me pienistä.

Näyttely on esillä 30.10. saakka Laiturin aukioloaikoina, käykää ihmeessä tutustumassa!

Paniikki

Suunnitelmat muuttuvat, olisihan se pitänyt ottaa huomioon. Viime postauksessa kirjoitin, kuinka aloitin kuudennentoista teoksen maalaamisen näyttelyä varten muutama viikko takaperin. Tuolloin aikataulut näyttivät selkeiltä: minulla olisi ennen taidenäyttelyn avajaisia töitä kaupan puolella vain noin 4-6 tuntia per päivä ja yksi viikonloppu kokonaan vapaana. Ehtisin hyvin viimeistellä viimeisen teoksen ja lisäksi hoitaa muut näyttelyä varten tehtävät valmistelut, kuten maalausten lakkaamiset, avajaispuheen kirjoittamisen, teoslappusten kirjoittamiset, hinnoittelun, teosluettelon laatimisen ja myyntisopimusten luonnostelun. Lisäksi tarvikkeiden hankkiminen (kiinnitysvälineet, tarjoiltavien leipominen, kuohuviinilasien vuokraus, serviettien osto...) hoituisi kätevästi siinä sivussa. Haaveissani oli myös nettisivujen uudistaminen ennen avajaisia. Kiire tulisi, mutta eikö sitä aina loppujen lopuksi saa kiireen aikaan loppumetreillä?

Sitten kävi niin, että yksi työntekijöistä sairastui ja vuoroista kaupan puolella tulikin yli kahdeksantuntisia. Suunnitelmat menivät uusiksi: herätys soimaan joka aamu ennen seitsemää, maalaamista aamulla pari tuntia. Maalaaminen jatkuu iltaseitsemän jälkeen, kun pääsen kotiin. Tänään näyttelyyn on aikaa enää pari päivää, enkä ole saanut nukutuksi, sillä viimeinen ja yhä keskeneräinen maalaus pyörii päässäni. Heräsin viime yönä puoli kolmesta saakka jatkuvasti katsomaan kelloa. Tiedän, että viime postauksessa lupasin olla ottamatta stressiä viimeisestä maalauksesta, mutta teos on niin lähellä valmistumista, että harmittaa jos se jää kesken!

Avajaispuheen kirjoittamista en ole vieläkään aloittanut, mutta lohduttaudun sillä, että ihmiset tulevat katsomaan teoksia eivätkä kuuntelemaan mitään syvällistä saati omaelämäkerrallista tarinaa. Tarjoiltavien hankkimiset ulkoistin, sillä leipomiseen ei olisi aikaa (spoileri: tilasin aivan ihanaa vegaanista mansikkatökkäyskakkua Kahvila Kissatenista). Viime yönä sain tehtyä teoslaput, hinnoittelut ja myyntisopimukset valmiiksi. Teosluetteloa en sen sijaan voi tehdä ennen kuin tiedän missä järjestyksessä haluan maalaukset seinälle.

Paperipussiin hengittelyä voisi kokeilla.

Hässäkkää!

Olen tässä taas osannut saada itselleni kiireen aikaan. Kuten huomaatte, viime postaus on kirjoitettu JUHANNUKSENA, vaikka luulin siitä olleen vain pari viikkoa aikaa. Hah! Olen (ylläripylläri) valmistellut näyttelyä viime kuukaudet. Toisin sanoen maalannut kaiken töiltä säästyneen ajan kuin höyrypää. Eipä tuohon näyttelyyn olekaan enää kuin 2 viikkoa jäljellä. Ihan uskomatonta.

Aluksi minun oli tarkoitus luoda 12 teosta, koska ideoita oli sen verran moneen tauluun, ja sopiihan tuo tarunomainen luku hyvin kristillisyyttä käsittelevään teemaan. Sitten päähän putkahti 13. idea, joka oli niin mainio, että se oli toteutettava. Tosin ennen kuin ehdin aloittaa sitä, keksin myös 14. maalaukseni aiheen. Neljästoista teos vaikutti vaikeammalta toteuttaa, joten päätin aloittaa siitä. Ja sitten toteutin viidennentoista työn. Ja aloitin kuudennentoista, mutta hylkäsin sen kesken maalausprosessin (tai ainakin jätin luovalle tauolle). Tällä välin 13. teoksen pointti alkoi vaikuttaa ihan pöljältä, joten en loppujen lopuksi aloittanut koko työtä. Pysyitkö kärryillä? En minäkään oikeastaan. Lopputulema kuitenkin on, että nyt minulla on 15 teosta valmiina. Luku vaikutti oikein hyvältä ja ajattelin jopa voivani viettää syysloman, koska työvuoroista oli melkein viikko vapaata. Sitten keksin kuudennentoista teokseni idean ja rupesin sitä toteuttamaan. En tiedä, ehtiikö 16. teos valmiiksi ollenkaan, mutta voihan sitä yrittää. Koitan olla ottamatta stressiä asiasta.

Tarkoitukseni oli tälle vuodelle saada myyntiin myös seinäkalenteri, mennä myymään Rovaniemen Wanhoille markkinoille ja Joensuun suurjoulumessuille tuotteitani, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että tekemistä on ihan tarpeeksi. Jouluhässäkkä puskee päälle niin askartelukaupan puolella kuin kevytyritykseni taholtakin. Eli työvuorot lisääntyvät loppuvuotta kohti samoin kuin tilaustyöt. Lisäksi olen alkanut tekemään joululahjoja kavereille ja perheelle, sekä ruvennut askartelemaan hääjuttuja ensi kesää varten. Toisin sanoen projekteja taitaa olla jo ihan tarpeeksi.

Oudoimmat yhteydenotot

Ajattelin tässä juhannuksen ratoksi viihdyttää itseäni ja toivottavasti myös teitä lukijoita kertomalla hupsuimmista sekä oudoimmista yhteydenotoista, joita minulle on vuosien varrella tullut.

1. Passikuvamies

Tämä puhelu tuli minulle joitain vuosia sitten. Linja rätisi ja oli hankala saada selvää:

Minä: "Limppu puhelimessa."

Tilaaja: *kssszzz* "-- ksia?"

Minä: "Anteeksi, nyt kuuluu vähän huonosti, toistaisitteko?"

Tilaaja: *kszzzzzz* -tkö sinä niitä maalauksia?"

Minä: "Niin että teenkö maalauksia? Kyllä vain."

Tilaaja: "jaa" *kszzz*

Minä: "Olisiko teillä kiinnostusta tilata sellainen?"

Tilaaja: "Joo."

*hetken hiljaisuus*

Minä: "Niin minkälaista saisi olla?"

Tilaaja: "Haluaisin tyttöystävälleni muotokuvan itsestäni. *kszzz*-aisitko sä selvää passikuvasta? Sotilaspassista?"

Minä: "Passikuva saattaa olla aika pieni, mutta riippuu tietysti maalauksen koosta."

Tilaaja: "Maalaus A3-kokoa."

Minä: "Njoo, on se passikuva vähän turhan pieni malliksi."

Tilaaja: "Kszzz..k".

*puhelu sulkeutuu*

2. Sexiwau

Erittäin epäselvä puhelu, jossa linja rätisi taas kerran koko ajan, enkä ymmärtänyt heti mistä oli kyse. Äärettömän monen "anteeksi, en oikein saanut selvää" -lauseen jälkeen selvisi, että pariskunta olisi halunnut minut Helsinkiin valokuvaamaan rakastelusessiotaan livenä ja sitten piirtämään/maalaamaan siitä taulun seinälle. Maksoi mitä maksoi. Valitettavasti ei tullut kauppoja.

3. Epäselvät ermelit

Epäselviä ermeleitä tulee vastaan tasaisin väliajoin. Tässä eräs sähköpostikeskustelu hieman muunneltuna:

Tilaaja: "Hei! Haluaisin että piirtäisit koirastani A4-kokoisen maalauksen niin, että lopullinen teos mahtuu olohuoneeni seinälle. Onko mahdollista ja paljonko maksaa?"

Minä: "Hei! On mahdollista. Olisitko siis kiinnostunut tilaamaan maalauksen vai piirroksen? Hinta riippuu työn koosta sekä tekniikasta. Esimerkiksi A4-kokoinen lyijykynämuotokuva maksaa x määrän ja lähes saman kokoinen maalaus x määrän."

Tilaaja: "Kuulostaa hyvältä, laitetaan tilaukseen siis!"

Minä: "Hei! Minulle jäi vähän epäselväksi, olisiko kyseessä piirros vai maalaus? Lisäksi tarvitsisin mallin, että voin aloittaa."

Tilaaja: *lähettää viikon kuluttua kuvan koirasta*

Kysyin vielä kerran onko kyse piirroksesta vai maalauksesta. Viestiini ei vastattu, mutta puolen vuoden kuluttua saapui kysymys, että onko jo valmista.

4. Hoppuheput

Kuten epäselviä ermeleitä, hoppuheppujakin on liikenteessä usein. Pitäisi saada iso muotokuvapiirros pariskunnasta/koirasta/lapsista valmiiksi ja perille Seinäjoelle seuraavan päivän sisällä, koska hääpäivä on tulossa. Vastatessani, että piirtäminen vie vähintäänkin pari viikkoa ja postittaminen pari päivää, ihmetellään kovaan ääneen, ettei yhden teoksen raapustaminen nyt voi montaa tuntia viedä ja lyödään luuri korvaan.

5. Hintahait

Hintahait tilaavat teoksen hinnastoa vilkaisematta ja tilausvahvistuksen saatuaan pöyristyvät siitä: halvemmallahan saisi teetettyä vaikka julisteen, kun Ifolorilta tilaa! Tätä tapahtui jo silloin kun pyysin A4-kokoisesta piirroksesta 20 € ja tapahtuu edelleen. Siksi epäilen, josko hintahait edes oikeasti välittävät summasta.

6. Moralisoijat

Näitä tyyppejä ärsyttää jostain syystä se, että yritän mahdollisuuksien mukaan pyrkiä toiminnassani eettisyyteen ja ekologisuuteen. He eivät halua minulta taidetta, vaan ainoastaan saada minut kiinni jostain epäekologisesta. Tässä eräs Facebookissa käyty keskustelu:

Yhteydenottaja: "Kirjoitit nettisivuillasi, että lähetät tilaukset asiakkaille kansioissa. Mistä materiaalista valmistat kansiot?"

Minä: "Moi ja kiitos mielenkiinnosta! Pyrin mahdollisuuksien mukaan ostamaan pahvisia tai kierrätysmuovista valmistettuja kansioita."

Yhteydenottaja: "Se siitä ekologisuudesta."

Minä: "Mitä tarkoitatte?"

Yhteydenottaja: "Kartonki ei hajoa ja se saastuttaa. Mikromuovi"

Minä: "Kyllä pahvi hajoaa luonnossa, mutta toivon, että se tietysti kierrätetään käytön jälkeen."

Yhteydenottaja: "Oletko itse ollut näkemässä, että roska-autot vievät kierrätyspahvit pahvinkeräykseen? En minäkään."

Minä: "Luotan kyllä, että kierrätetty pahvi menee uusiokäyttöön."

Yhteydenottaja: "Mutta postitat silti ja postiautot menevät pitkiä matkoja. Se saastuttaa."

Tytti, 2017

Järjestin viime maaliskuussa arvonnan, jonka voittajalle valmistin lyijykynäpiirroksen hänen valitsemastaan eläimestä. Malliksi valikoitui Tytti-niminen veikeä corgi, jota oli ilo piirtää!

Faro, 2017

Sain mallikseni aivan ihanan Faro-nimisen kaverin, mutta silti tämä oli varmasti vaikein piirros, mitä olen tähän mennessä tehnyt. Kuvan varjot tuottivat haasteita. Valo tuli takaa päin muodostaen Farolle "sädekehän" ja sen kasvoille ja rinnalle syvät varjot. Lisäksi mallikuva ei ollut ihan tarpeeksi terävä, joten varjoisat kohdat jäivät vaikeiksi hahmottaa. Aloitin piirtämisen neljä kertaa uudelleen, mutta joko valkoinen turkki näytti liian tummalta tai sitten liioitellun vaalealta ja hentoiselta.  Yhteensä aikaa kului noin 60 tuntia, kun minulla normaalisti menee muotokuviin aikaa noin 24 tuntia. Tulevaisuudessa pitää kyllä harjoitella tällaisia haasteita enemmänkin.

Tuotto piirroksesta meni KKY:lle, eli Kodittomien Koirien Ystävät ry:lle. Suosittelen tutustumaan heidän toimintaansa nettisivujen tai Facebookin kautta.

Faro, 2017

Deco ja Turbo, 2017

Aika monet tilaustöitä tekevät kertovat luovansa muotokuvia vain tarpeeksi isojen ja selkeiden kuvien pohjalta. Myös omilta nettisivuiltani löytyy ohjeet siitä, millainen on hyvä mallikuva: kuva on sen verran tarkka, että esimerkiksi koirilla karvojen kasvusuunta erottuu selkeästi. Sitä ei ole otettu salamalla, mikään kohta ei ole ylivaloittunut, eikä valo saa tulla mallin takaa (koska kasvot jäävät varjoon ja takaa tulevaa valoa on vaikea ikuistaa valkoiselle paperille). Ohjeet on luotu kahdesta syystä: ensinnäkin lopputulos harvoin muistuttaa mallia, jos jokin ehdoista ei täyty. Taiteilijan on hankala päätellä epätarkasta kuvasta, minkä näköinen malli oikeasti on. Esimerkiksi koiranomistajan voi olla hankala ymmärtää tätä, koska hänen aivonsa täydentävät automaattisesti kuvasta puuttuvat yksityiskohdat. Toiseksi taiteilijalle tuottaa ylimääräistä vaivaa pähkäillä, kuinka varjojen, valojen, heijastumien ja muiden yksityiskohtien kanssa tulisi menetellä. Täytyy etsiä todella monia kuvia samannäköisistä koirista eri kulmista kuvattuna ja hahmotella pitkän aikaa, miltä mallikuvien koira saattaisi niiden pohjalta näyttää.

Mutta kuinka sitten toimia, jos tilaaja kertoo haluavansa esimerkiksi lemmikistään muotokuvan, eikä hänellä ole lähettää ainuttakaan ehtoihin sopivaa kuvaa? Rakas perheenjäsen on saattanut menehtyä vastikään, jolloin tilanne on ymmärrettävästi herkkä, eikä uusia kuvia mahdollista ottaa.

Tätä olen pohtinyt viime aikoina melkoisesti. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että parasta on olla asiakkaalle rehellinen ja kertoa, ettei näillä kuvilla pääse parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja kysyä sitten uudelleen, haluaako asiakas kuitenkin tilata työn.

Tässä työssä ongelma oli edelläkuvatun kaltainen. Asiakas oli todella ymmärtäväinen, joten tartuin tuumasta toimeen. Ja onneksi tartuin, koska lopputulos onnistui paremmin kuin alun perin olisin luullut.

Silmät olivat toisessa kuvassa aika ylivaloittuneet, joten etsin samaa rotua olevien kuvia googlettamalla. Kun samanmuotoinen silmä löytyi, otin siitä mallia iiriksen ja pupillin kuvitukseen. Kuonoissa oli jonkin verran haastetta, sillä Turbon kuono näytti melkein kokonaan vaalealta salaman vuoksi, kun taas Decolla se ei heijastanut juuri ollenkaan ja oli siis kokonaan musta. Oli pakko tehdä siis kompromisseja kummankin kaverin suhteen, jotta ne näyttäisivät samaan kuvaan kuuluvilta.

Askartelukaupantäti

Sain pidettyä kesäloman viime viikolla. Matkustin aluksi puolisoni kanssa Ouluun, jossa oli jokin optiikka-konferenssi. Puoliso kiersi kuuntelemassa puhujia ja itse tutustuin Oulun keskustaan. Oulussa oli todella lämmin ja sain melkein ostettua kesän ensimmäisen tötteröjäätelön kiskalta (yritys keskeytyi puolison soitellessa syömään kesken jonottamisen). Siitä matka jatkui Rovaniemelle, jossa kävin moikkaamassa perhettäni. Jo 16,5-vuotias Viltsu-hauva tunnisti minut yhä ja toivotti tervetulleeksi häntäänsä heiluttaen. Rovaniemellä oli melko hyytävä sää, mutta siitä huolimatta pompimme urheasti pikkusisarusteni kanssa trampoliinilla räntäsateessa.

Kuten taannoin kirjoitin, sain töitä (!) paikallisesta askarteluliikkeestä, ja tänään on ensimmäinen työpäiväni. Tapani mukaisesti jännitän jo pelkkää perehdytystä niin paljon, että on vaikea syödä. Vaikeus saattaa tosin johtua siitäkin, että kello on vasta yhdeksän aamulla. Ruokailua oli siirrettävä aikaisemmaksi, koska vuoroni sattui vähän hassuun vaiheeseen, eikä minulla lyhyen päivän vuoksi ole ruokatuntia. Ensimmäiset viikot menee varmaan totutellessa uuteen rytmiin. Esimerkiksi tänään heräsin seitsemältä aamulla piirtämään, menen kymmenen jälkeen liikkeeseen töihin ja jatkan piirtämistä, kun tulen kotiin. Mutta nyt pitää jo rientää!

ps. Uusia postauksia piirroksista on tulossa toivottavasti lähiaikoina, kun ehdin muokata niistä blogi-kuntoisia ja kirjoittaa eri vaiheiden etenemisestä. Töitä voi katsoa jo etukäteen esimerkiksi Facebook-sivultani tai Instagramin puolelta.

Itseinho x10

Olen työstänyt viimeisen kuukauden ajan ahkerasti neljää pastellipiirrosta, joiden ääressä tuli vietettyä niin vappu kuin viikonloputkin. Tänään oli enää vuorossa käsitellä työt fiksatiivilla, ettei liitumainen pastelliväri pääsisi leviämään. Purkissa luvattiin, ettei fiksatiivi muuttaisi värien sävyjä, ja kyseisen merkin korostettiin sopivan erityisesti pastellitöille. Sen kummempia testailematta rupesin sitten suihkuttelemaan ainetta töille, mutta kuinkas kävikään: kuivumisen alettua pastellitöiden keltaiset kohdat rupesivat "vetäytymään" toisiaan vasten ja muuttumaan läpikuultaviksi. Keltaista oli käytetty töihin paljon. Vaivalla tehdyt tasaiset pinnat näyttivät siltä kuin sumeaa kuvaa olisi terävöity liikaa. Ajattelin muutoksen olevan väliaikainen, mutta toisin kävi - pinta karhentui ja tummui pysyvästi. Yritin korjata karheutta piirtämällä päälle uudelleen pastellilla. Se näyttäisi auttavan jonkin verran, mutta tulos ei ole läheskään yhtä kirkas kuin aluksi.

Harmittaa ja ärsyttää. Minulla on huomisaamuun asti aikaa yrittää korjata piirrosten pintaa, ennen kuin tilaaja hakee ne. Samanlaista yksityiskohtaisuutta en saa niihin kuitenkaan takaisin. Jälkiviisaudet kaikuvat päässä: olisi pitänyt testata fiksatiivia eri väreille etukäteen. Olisi pitänyt ottaa paremmat kuvat töistä ennen fiksausta. Miten sitä voi olla niin typerä, että tekee tällaisia virheitä?

Aina välillä sitä kuvittelee osaavansa olla armollinen itselleen "nyt vihdoin aikuisena", mutta itsesyytökset ja tilaajan mahdollisen pettymyksen johdosta koettu musertavan huono omatunto painavat maahan.

Toivottavasti tämänkin osaa jonain päivänä nähdä oppimiskokemuksena.

--

Lisäys seuraavalta aamulta: Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki näyttää taas paljon valoisammalta. Rakeinen pinta imi väriä yllättävän hyvin, eikä suurta eroa huomaa. Oppimiskokemuskin on tavoitettu ja se kuuluu näin: nuku yön yli, ennen kuin alat panikoida :D No panikointi ei nyt muutenkaan kannata, mutta ei varsinkaan iltaisin, jolloin muutenkin väsyttää ja minulla on taipumusta ruveta käymään ylikierroksilla.

Saavutuksia: Vuokraosuus maksettu!

Uskomatonta, mutta totta: saan tässä kuussa ensimmäistä kertaa vuoteen maksettua oman osuuteni asuntomme vuokrasta (tai siis ainakin, jos tilaajat maksavat teoksensa eräpäivään mennessä). Ja vieläpä ihan täysin itse itseni työllistäneenä! Minulla on todella onnistunut fiilis, vaikka kyseessä on "vain" vuokran maksu. Muutama kuukausi sitten en olisi uskonut tämän voivan tapahtua, mutta tässä sitä silti ollaan. Uurastus palkittiin, jee! Korppu toi juhlan kunniaksi kotiin pullaa ja suklaalevyn. 

Tässä kuussa töitä on riittänyt niin paljon, etten ole edes vilkaissut näyttelyteoksiin päin. Ensi kuun palkka tulee jäämään vähäiseksi, koska en ehdi ottaa enempää tilauksia vastaan ennen lokakuuta (no okei, poikkeustapaukset sallitaan). Tämä johtuu siitä, että näyttelyn kanssa alkaa jo tulla kiire. Vielä en siis elä taiteella. Pieni huolestumisen aalto lävisti mieleni, kun järjestelmäkameraani tuli kosketushäiriö, minkä jälkeen se ei enää toiminut. Onneksi Korppu on näppärä käsistään ja sanoi voivansa korjata sen. Hyvä homma, koska varaosat maksavat huomattavasti vähemmän kuin uusi järkkäri. Osia ei ole kuitenkaan kuulunut, koska tavarantoimittajalla oli jokin este, enkä siis saa  hetkeen ladattua hyviä kuvia teoksistani.

Koin pienen valaistuksen rahaongelmiini asioidessani eräässä askartelu- ja taidetarvikekaupassa maaliskuussa. Tajusin, että lähes kaikki paikassa myytävät välineet ovat minulle tuttuja - tiedän miten niitä käytetään ja mitkä ovat ekologisesti tai eettisesti parhaita vaihtoehtoja. Lisäksi osaan suositella tuotteita eri-ikäisille käyttäjille varsin vaivatta, sekä valmistaa näytekappaleita myymälään. Hetken mielijohteesta päätin hakea paikkaan töihin, vaikka mitään työpaikkaa ei siis ollut ilmoitettu avoimeksi. Viime viikolla minulle soitettiin ja sain kutsun työhaastatteluun. Ja tänään varmistui, että saan paikan. Töitä on noin pari kertaa viikossa, ja kuukausipalkka juuri ja juuri vuokraosuuteni verran, eli ainakin vähän enemmän pitäisi jäädä käteen kuin nykyään. Soppari kirjoitetaan näillä näkymin kesäksi, mutta sitä voitanee jatkaa syksyllä.

Nyt pitää vain ottaa selvää, että miten menetellä verokorttien kanssa. Sivutuloverokortin voi kuulemma saada myös pieniprosenttisena, elleivät tienatut summat ole suuria. Ei muuta kuin tutkimaan asiaa.

Kevättä aivoissa

Pääsiäisloma, kellojen siirto, lisääntyvä valo, väsyttävien allergialääkkeiden käyttöönotto ja monen uuden projektin aloitus sattuivat tänä vuonna melko samalle ajankohdalle. On pitänyt ottaa vähän takapakkia ja kummastella koomiseen sävyyn, että mitäs täällä nyt oikein tapahtuu. Onnistuin muun muassa tuossa yksi päivä postittamaan tilauksen Postin uuden Numerolla-nimisen pakettipalvelun kautta ilman asiakkaan puhelinnumeroa. Jostain syystä saapumisilmoitus ei koskaan päätynyt perille... mutta näitä sattuu aina välillä ja asiakas oli onneksi ymmärtäväinen.

Tällä hetkellä teen samanaikaisesti kolmea eri projektia kolmella eri tekniikalla: akryylimaalein, lyijykynin ja pastelliliiduin. Hassua, miten aivot tuppaavat virittymään aina kerrallaan yhden tekniikan taajudelle. Kun esimerkiksi rupean työstämään lyijykynäpiirrosta suoraan maalauksen jälkeen, pitää paperia tuijottaa tovin ajan - miten tätä kynää taas oikein käytettiinkään?

Tästä hämmentyneestä/homssuisesta/hidasjuoksuisesta olostani huolimatta olen huippuinnostunut kaikesta. Ihanaa kun on töitä, linnut laulavat ja päivät pidentyvät!

Kiitosta ja kritiikkiä kirkolle

Harlow'n äidillisen rakkauden ja isällisen armon kirkko, 2017

Armoa!-näyttelystä oli alun perin tarkoitus tulla ainoastaan rohkaiseva, lohduttava ja toivoa herättävä taidenäyttely. Olen pohjattoman kyllästynyt kantaa ottaviin kuviin, jotka ovat vuosien varrella muuttuneet toistavan kliseisiksi ja tuntuvat jakavan ihmiset hyviksiin ja pahiksiin, väärin- ja hyväntekijöihin. Ainakin allekirjoittaneessa ne aiheuttavat vain lamaannuttavan olon. Vuonna 2014 pohdin aihetta tässä blogissa. Silloin en vielä itse ollut mukana eläinoikeustoiminnassa:

"- Jos minulle sanoo sanan "Atria", posahtaa ensimmäisenä mieleeni jokin iso tila, jossa muutama possu tuijottelee ympärilleen tai nukkuu. Jos minulle sanoo "Oikeutta eläimille", posahtaa mieleen kuva kituvasta eläimestä. Loogisesti jälkimmäisestä tulee negatiivinen reaktio. Oikeutta eläimille = kituva kana. Tämä mielleyhtymä ei ole hyvä juttu, sillä kituva kana ei ole järjestön tavoite, vaan ihan päinvastainen asia. -
-- herääkin kysymys: jos taiteella tai tiedonlevityksellä haluaa vaikuttaa eläinten hyvinvointiin, miten ihmeessä se pitäisi tehdä? Jos maalaan possun, joka katsoo kyynelsilmin ihmistä, herättää se negatiivisen olon niin eläinoikeustoimijoita kuin kasvissyöntiä tai lihan vähentämistä kohtaan. Jos taas maalaan iloisen possun, on kuin hätää ei olisikaan. Voiko taiteella - tai mainonnalla ja tiedon levittämisellä ylipäätään - ottaa kantaa eläinten oikeuksiin, aiheen vahvan tunnepitoisuuden vuoksi? Varmasti voi, mutta se vaatii luovuutta ja uusia keinoja."

Aihe nousi uudelleen pohdinnan kohteeksi, kun järjestimme Animalia Joensuun uusien iltaa viime viikolla. Tuolloin monet ihmiset sanoivat, että tulisivat mielellään mukaan toimintaamme, mutta he pelkäsivät, että katsoisimme vain päivät pitkät videoita kärsivistä eläimistä, emmekä oikeastaan tekisi mitään asioiden parantamiseksi. Tuollainen suhtautuminen aiheutti aluksi minussa hämmennystä, pientä närkästystäkin (vain kerran aikaisemmin olemme ylipäätään katsoneet videota porukalla, ja sekin oli kaikille avoin leffailta). Sitten kuitenkin muistin, että olin itsekin ajatellut asian juuri noin ennen kuin liityin mukaan. Eläinten oikeuksien edistämiseen yhdistetään niin usein ahdistus, maailman pahuus ja jollain tavalla rajoittunut elämä.

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa eläinten asemaan, eikä se tee kenenkään elämästä rajoitettua tai vaikeampaa. Tiedon etsiminen, eläinkokeettomien tuotteiden löytäminen tai kasvisruokien kehitteleminen kaiken maailman avokado-punajuuri-limetti-vihreä tee-auringonkukansiemen -paistos-reseptien keskeltä voi olla aluksi hankalaa, mutta onnistumisen kokemukset korvaavat kyllä vaivan. Lisäksi erilaisissa Facebook-ryhmissä voi helposti kysyä kokemuksia erilaisista shampoista tai resepteistä, eli kaikkea ei tarvitse selvittää itse. Asioihin voi myös totutella vähitellen. Itselläni siirtyminen semi-kasvissyöjästä vegaaniksi kesti yli kuusi vuotta. En koe luopuneeni mistään tai päässeeni jotenkin ylemmälle tasolle elämässäni. Pikemminkin ajattelen, että olen aina ottanut elämääni jotain uutta, kun olen ollut siihen valmis. Minulla on ihan uusia lempiruokia, uusi perspektiivi elämään, koen itseni paljon vahvemmaksi ja vaikutusvaltaiseksi kuin aikaisemmin. Koen, että pystyn vaikuttamaan asioihin ja uskallan paljon enemmän.

Muun muassa näiden syiden takia otin näyttelyn päällimmäiseksi tavoitteeksi luoda toivoa ilman vastakkainasettelua. Jatkuvien ikävien eläin- ja ihmisoikeus-uutisten jälkeen alkoi näyttelyn sanoma tuntua kuitenkin feikiltä. Varmasti jokaisella ihmisellä on kausia, jolloin toiveekkuus hupenee. Minulla se kausi oli ehdottomasti tämän vuoden helmi-huhtikuussa, ja tunteet heijastuvat taiteeseenkin. Joskus vain tuntuu, että vaikka laittaa koko sydämensä peliin eläinten oikeuksien vuoksi, kukaan ei ole valmis tekemään edes pientä muutosta arjessaan.

Olen kokenut tämän raskaaksi kirkon toiminnassa ollessani. Kirkko on minulle rakas paikka, jossa huolehditaan kaikista. Ollessani kesätöissä tai työharjoittelussa, olen jatkuvalla syötöllä ollut yllättynyt siitä, kuinka paljon kirkon työntekijät tekevät ja kuinka suurella sydämellä. Missään muualla en ole törmännyt moiseen. Vaikka etukäteen oli tiedossa, että työpäivä tulisi olemaan yli 12-tuntinen, lounastauon kauppareissulla jäätiin auttamaan humalaista housunsa kastellutta miestä ja kyyditettiin tämä kotiin. Lounas syötiin sitten bussissa matkalla ristiäisiin. Erityisen rankan sielunhoidollisen keskustelun jälkeen suunnattiin vihkitilaisuuteen, jossa oltiin aiemmasta keskustelusta huolimatta täysillä mukana vihkiparin onnessa. Kirkko on niin vahvasti mukana muun muassa vähävaraisten, nuorten, opiskelijoiden, pakolaisten, perheiden ja vanhusten elämässä, että sitä on vaikea tajuta ennen kuin on ollut täyspäiväisesti mukana toiminnassa.

Minua harmittaa kovasti, että kaikesta siitä avuliaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta huolimatta eläimet jätetään usein kristillisen moraalisen kehän ulkopuolelle. Kirkossa saarnataan kärsimyksen ehkäisemisestä, mutta leiritulen ääressä syödään silti sitä halvinta marketista saatavaa makkaraa. Leiriskeskuksiin ostetaan mahdollisesti eläinkokein testattua shampoota. Yhteisessä esirukouksessa muistetaan vain harvoin eläimiä, sen sijaan painotetaan ihmisiin liittyviä sanoja: "Siunaa jokaista ihmistä", "Auta jokaista kärsivää ihmistä", "Auta meitä käyttämään voimavaramme ihmisten hyväksi". Luulen, että syy edellä mainittuihin asioihin löytyy ihan tottumuksesta sekä tiedon ja ajan puutteesta, eikä niinkään ihmisten ylikorostamisesta. Toisin kuin usein luullaan, kristilliseen traditioon kuitenkin kuuluisi eläinten puolesta rukoileminen ja niiden huomioiminen. Basileios Suuri nimitti eläimiä rukouksissa veljikseen. Johannes Khrysostomos ajatteli, että pyhät ihmiset ymmärtävät ihmisten ja eläinten olevan samaa alkuperää ja ovat siksi rakastavia näitä kaikkia kohtaan. Iisak Niniveläinen taas päätteli, ettei Jumalan tunteva voi kestää minkään luodun kärsimyksen näkemistä. Hän myös ajatteli, että ihminen, jonka sydän on liittynyt Jumalaan, rukoilee eläinten puolesta. Kuuluisa tohtori Andrew Linzey, joka on tutkinut eläimiin liittyviä kristillisiä käytäntöjä, on todennut, että edellä mainittujen henkilöiden lisäksi eläinten oikeuksia ajavia pyhimyksiä ovat olleet muun muassa Martin de Porres, Pyhän Columba, Katariina Sienalainen ja Franciscus Assisilainen.

Silti eläinten oikeuksien edistämistä ei nähdä kirkon tai kristittyjen velvollisuutena tai edes tehtävänä. Monet kristityt Suomessa vetoavat siihen, että he toki haluaisivat paremmat olot eläimille, mutta minkäs teet. Toimenpiteisiin ei oikeastaan ryhdytä. Esimerkiksi Britanniassa anglikaanikirkon 41 piispaa al­lekirjoittivat jo vuonna 1992 vetoomuksen, jossa sitouduttiin olemaan käyttämättä tai ostamatta turkiksia moraalisiin ja teologisiin syihin vedoten. En tiedä, uskaltaisivatko piispat Suomessa ottaa kantaa tällaiseen asiaan. Toisaalta, ehkä kirkkoa ja sen vaikutusvaltaa vähätellään aika monessakin suhteessa muun muassa eläinoikeustoimijoiden suunnalta, eikä piispoja edes pyydettäisi allekirjoittamaan moista vetoomusta.

Näistä tunteista ja ajatuksista sai sitten alkunsa uusin maalaukseni. Se on synkempi ja vääristyneempi kuin aikaisemmat työni, mutta koin että tällainenkin lähestymistapa on tarpeellinen näyttelyn aitoutta ajatellen. Maalaus on nimeltään "Harlow'n äidillisen rakkauden ja isällisen armon kirkko". Se viittaa Harry Harlowin 1990-luvun alussa tekemiin tutkimuksiin reesusapinoiden poikasilla. Harlow huomasi, että pienet äidistään erotetut poikaset pitivät lattioille asetetuista pyyhkeistä, ja tarrautuivat niihin aina mahdollisuuden saatuaan. Apinoille tuotti selkeästi suurta tuskaa, jos pyyhkeet otti pois. Harlow keksi, että pyyhkeisiin tarraaminen johtui ikävästä äitiin. Hän loi kankaasta valmistetun punasilmäisen keinoäidin apinavauvoille ja huomasi, että ne valitsivat pyyhkeet jopa mieluummin kuin ruoan. Makakit hakeutuivat halaamaan pyyhettä silloinkin, että "äitiin" oli asennettu piikkejä, jotka työntyivät esiin ja vahingoittivat poikasta aina varoittamatta juuri tämän nukahdettua "äidin" syliin. Ennen tutkimusta oltiin oltu varmoja, etteivät eläin- tai ihmislapset välitä äidistään kuin vain äidinmaidon vuoksi - läheisyyden tai sylissä pitämisen ajateltiin olevan lapselle jopa haitaksi. Tutkimus kumosi tämän ajatuksen, ja saatuja tuloksia pidettiin hätkähdyttävinä.

Harlow teki myös paljon muita julmia kokeita apinoilla. Jos Harlow kiinnostaa, niin professori Lea Rojolan erittäin mielenkiintoinen luento aiheesta löytyy muun muassa Animalia Joensuun Youtube-kanavalta, kohdasta 11.20 alkaen (video alla). Itse en ollut edes kuullut aiheesta ennen Rojolan esitelmää. Suosittelen katsomaan luennon, se ei sisällä videomateriaalia Harlowin kokeista.

Maalausta en avaa enempää. Uskon, että jokainen voi tehdä omat tulkintansa sen sisällöstä.

Kettu, 2017 [työnimi]

Kettu [työnimi], 2017, 50 x 40 cm.

Jes. 58: 5-7:

"Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi?

Toisenlaista paastoa minä odotan:

että vapautat syyttömät kahleista,

irrotat ikeen hihnat

ja vapautat sorretut,

että murskaat kaikki ikeet,

murrat leipää nälkäiselle,

avaat kotisi kodittomalle,

vaatetat alastoman, kun hänet näet,

etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Toisenlaista paastoa minä odotan:

että vapautat syyttömät kahleista,

irrotat ikeen hihnat

ja vapautat sorretut,

että murskaat kaikki ikeet,

murrat leipää nälkäiselle,

avaat kotisi kodittomalle,

vaatetat alastoman, kun hänet näet,

etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi."

Näyttelytöiden tekeminen jatkuu hyvään malliin. Näillä näkymin maalauksia valmistuukin 15 alkuperäisen kahdentoista sijaan. Mutta se ei onneksi haittaa mitään.

Videopostaus!

Valitusta ja kukkaronnyörien kiristystä

Ensi kuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun aloitin päätoimisen taiteilun. Vuosi kulunut tajuttoman nopeasti ja ollut mitä upein. Olen iloinen, että ryhdyin tähän. Olen saanut monilta ihmisiltä paljon rohkaisun sanoja sekä selkään taputtelua taidenäyttelyn suhteen. Se on ollut yksi pääsyy siihen, että olen jaksanut ahkerasti jatkaa näyttelyn parissa työskentelyä, eli KIITOS.

Vuosi 2017 ei kuitenkaan alkanut niin ruusuisesti kuin olisin kuvitellut. Pääosin syinä ovat olleet omat mokani. Tässäpä siis on muutama vinkki, jos mielit ruveta elättämään itseäsi taiteella:

• 1. Älä luota mihinkään tai kehenkään, ennen kuin on nimi paperissa.
• 2. Pidä huolta kirjanpidosta ja yrityssuunnitelmasta.
• 3. Tee ajankäyttösuunnitelma. 

Kaikki kohdat kuulostavat suhteellisen helpoilta, mutta ovat olleet ainakin minulle tajuttoman vaikeita sisäistää. Niin monet ihmiset lupaavat silmää räpäyttämättä ja silmiin katsoen, että ”ensi vuoden alussa tilaan sinulta tätä ja tätä ja tätä”, ja minun on vaikeaa olla luottamatta sanaan. Niinpä sitä ikään kuin vahingossa kuluja katsoessassaan ajattelee, että alustavia taidevarauksia on sen verran paljon, että voin laittaa rahaa ainakin vielä tähän ja tähän ja tähän. Ja sitten kun tilauksia ei kuulukaan tai niitä perutaan, on niin sanotusti kusessa. Koska tilauksia on peruttu, en ole voinut mainostaa yhtä paljon kuin ennen, mikä taas on tiennyt asiakkaiden vähenemistä. Jos joulukuussa tienasin melkein 500 euroa, niin koko vuoden 2017 aikana verojen jälkeen on tililleni on tullut alle satanen. Yrityssuunitelmassani en ole ottanut huomioon myöskään sitä, että jatkuva maalaaminen tietää paljon suurempia kuluja kuin harrasteleminen. Siinä missä ennen täydensin maalivalikoimaani kaksi kertaa vuodessa, niin nyt niitä pitää ostaa melkein parin viikon välein lisää. Lisäksi vegaaniset maalauspohjat maksavat vähän extraa, eli niidenkin suunnalta menot ovat nousseet. Noh, joskus ne oppivelat on maksettava.

Ajankäytöstä vielä, että yrityksen pyörittämiseen menee ainakin itselläni helposti 12 tuntia päivässä. Tämän lisäksi teen noin 2 tuntia päivässä vapaaehtoistyötä arkena ja viikonloppunakin, mikä on pois yöunista. Tein kuitenkin lupauksen, että valmistelen maaliskuun jälkeen ihan kunnollisen ajankäyttösuunnitelman, niin pitäisi ehtiä paremmin nukkuakin. Olen ihan liian huono kieltäytymään ”ylimääräisistä” tehtävistä ja otan helposti muiden töitä kontilleni, jos joku toinen sanoo olevansa kiireinen.

Tähän mennessä olen elänyt lähinnä mieheni "sijoituksilla" (his words not mine) sekä säästöilläni, mutta nyt jälkimmäiset rupeavat loppumaan. En ymmärtänyt aiemmin ihmisiä, jotka valittavat rahasta, mutta kyllä aihe alkaa vähitellen omaakin selkäpiirtäni karmimaan. Olen aina ollut onneksi pieniruokainen tyyppi, enkä tuhlaile turhiin asioihin. Silti, kun on pitänyt kieltäytyä ystävien polttareista, kun ei ollut varaa antaa siskolle syntymäpäivälahjaa tai kun jouduin ojentamaan mieheni maksettavaksi hammaslääkärilaskun, on sydänalasta kouraissut oikein vahva häpeän tunne. Rahattomuus aiheuttaa myös kärsimättömyyttä ja äkkipikaisuutta. Kun erittäin lahjakas lyijykynäpiirtäjä myy netissä töitään hintaan 20–60 euroa, niin jyskyttää päässäni tolkuton ärtymys. Tuolla summalla saa juuri ja juuri verot maksettua, eikä tuntipalkoille todellakaan pääse. Oma tuntipalkkani on noin 5-6 euroa silloin, kun saan tilauksen, ja yksinkertaisin piirros maksaa 210 e. Huvittavaahan tässä on se, että suutahdan ilmiöstä, vaikkei siitä ole kauaakaan, kun itse pyysin juuri samanlaisia summia. Silloin luin näitä tällaisia tekstejä muljautellen silmiäni – ajattelin, että kai sitä jokainen saa pyytää sen verran kuin haluaa ja mukavaahan se on kun vähävaraisempikin voi teetättää kuvistaan piirroksia? On melkein pelottavaa, miten niinkin ”turha” asia kuin raha, saa minussa esiin todella inhottavia puolia. Toinen ärtymyksen aihe ovat olleet Facebook-kaverini, jotka kadulla vastaan tullessaan kysyvät, mitä nykyään teen työkseni. Tuntuu, että mainostan bisnestäni vähän liikaakin (kun en muusta puhukaan), mutta silti tieto ei ole saavuttanut edes kaikkia lähipiiristäni. 

Toisaalta, olen pyrkinyt ottamaan huomioon myös positiiviset asiat: olen äkkipikaisuudestani huolimatta onnellisempi kuin vuosiin ja minusta tuntuu, että työlläni on merkitystä. Lisäksi tarkkailemalla itseäni ja minussa herääviä reaktioita, olen oppinut paljon paremmin ymmärtämään rahahuolista kärsivien ihmisten tunteita. Siitä on varmasti hyötyä, jos joskus ryhdyn papiksi. Hassua, miten voi samaan aikaan tuntea kokonaisvaltaisesti tekevänsä työtä, jolla on merkitys ja sitten hävetä, ettei ole ”hyödyksi yhteiskunnalle.”

Lupasin aiemmin, että keskittyisin taidehommiin päätoimisesti siihen asti, että saisin näyttelyn valmiiksi, mutta katsotaan nyt. Saatan alkaa etsimään muita töitä tässä lähiaikoina. Toisaalta olisi aika hankalaa pyörittää kevytyritystä ja tehdä samaan aikaan muuta. Mutta katsotaan nyt. 

Jos haluat lukea näyttelystä lisää, niin infoa löytyy esimerkiksi täältä.

Pyrstötiaiset vaihe vaiheelta

Kuten viime postauksessa mainitsinkin, tein viime viikolla työn pyrstötiaisista. Tässä postauksessa käyn hieman läpi työskentelyvaiheita.

1. Tausta

• Aloitin työn ihan vain luonnostelemalla linnut lyijykynällä.
• Sen jälkeen sekoitin punaisen, sinisen, keltaisen ja valkoisen akryylimaalin yhdistelmästä haluamani sinertävänharmaan sävyn. Maalasin tasaisen sinisen kerroksen kankaalle, ja odottelin, että kerros kuivuu vähän läpikuultavaksi.
• Kun kerros oli vielä vähän kostea, otin esiin kuvassakin näkyvän sienen, ja rupesin sen avulla painelemaan valkoista väriä haluamaani kohtiin. Tämän jälkeen "reunustin" valkoisen kohdat  edelliseen vaiheeseen käyttämälläni sinisellä.
• Halusin kuitenkin sinisen ja valkoisen reunoista vieläkin pehmeämmät. Kun toinen kerros oli melkein kuivunut, valutin kankaan päälle vettä niin, että se ihan lainehti. Pyörittelin siveltimen ja sienen avulla maalia irtoamaan pohjasta ja muodostamaan veteen pyörteitä.
• Maalauspohjan kuivuttua täysin pirskottelin vaaleisiin kohtiin vettä. Annoin veden kuivua lähes täysin, minkä jälkeen maalasin päälle sinisellä maalilla. Maali tarttui kaikkeen muuhun paitsi niihin kohtiin, joihin vettä oli mennyt. Tuloksena on valkoisia läikkiä. Tein saman myös siniseen kohtaan maalaamalla päälle valkoista.

2. Linnut ja oksat

• Annoin pohjan kuivua täysin. Sen jälkeen maalasin lintujen siluetit valkoisella, oksien taas ruskealla. Etummaisiin oksiin laitoin maalia paksummin, takimmaisiin taas käytin enemmän vettä. Annoin maalien kuivua.
• Rupesin lisälemään yksityiskohtia kerros kerrokselta.
• Oksien kohdalla loppui mielenkiinto, ne tuli hutaistua aika nopeasti. Toisaalta, se lisää kivasti kontrastia lintuihin, jotka tein paljon tarkemmin.

Työ on tehty melko pikaisesti, ja sen tarkoitus olikin lähinnä tekijänsä rentouttaminen. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen.

Smiley corgi doge

Tänään on ollut ihan superhyvä päivä! Mitään erityistä syytä en osaa iloiselle mielialalleni sanoa, mutta jotenkin minulla on aamusta asti ollut extra-positiivinen olo. Mukavaa vaihtelua, koska olen yhä kärsinyt useina öinä painajaisista, ja esimerkiksi eilen olisin ollut valmis nukkumaan aamusta iltaan. Tänään olen viimeistellyt nettisivujeni ulkoasua (käykää kurkkaamassa, otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia ihan anonyymistikin) ja aloittanut blogin ulkoasun muokkaamisen. Viimeksi muokkasin tätä blogia muistaakseni vuonna 2014, joten ulkoasupäivitys todellakin voisi olla paikoillaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tekisi mieli vaihtaa samalla blogin nimeäkin, mutta se jääköön harkintaan.

Tänään olen saanut tehdä muutakin kuin tietokonehommia. Olen viimeistellyt otsikossa mainitun corgi-piirroksen sekä jatkanut erästä pyrstötiaisiin liittyvää maalausta, jonka aloitin eilen. Maalaus ei liity näyttelyyn mitenkään, sillä päätin taas pitää taukoa koko näyttelyn ajattelemisesta, juurikin niiden painajaisten vuoksi. Tämä corgityö ei ollut tilaus, vaan mallia olen ottanut Google-haulla vastaan tulleesta kuvasta. Loin työn paitsi harjoitukseksi, myös markkinointia varten (kuulostaa kauhealta, tiedän...).

Edistystä!

Nämä molemmat maalaukset on tehty Viltsusta. Vasemman puoleinen teos on luotu vuonna 2013 ja oikean puoleinen vuonna 2017. Eron kyllä huomaa, harjoittelu vissiin kannattaa.

Viltsu, 2017

Vili sai taas kerran toimia maalausmallina. Aikaa meni harvinaisen vähän, vain noin neljä päivää (yhteensä semmoiset 32 tuntia).

Olen maalaukseen todella tyytyväinen. Aloin tekemään sitä vaurioituneelle maalauspohjalle ja ihan luonnostelumielessä, mutta nyt tuntuu siltä, että tämä taitaakin ansaita paikkansa näyttelyssä. Onhan Viltsu alun perin inspiroinut minut itse aiheeseenkin.

pH-arvot, 2017

Kuten viimeisimmässä postauksessa taisin mainita, tarvitsin jotain kevyempää piirrettävää toissa viikon perjantaina. Niinpä aloitin kuvassa näkyvän työn rustaamisen. Piirroksessa komeilevat YleX:n juontajat Alma Hätönen ja Jenni Poikelus, joiden jutuille tuppaan pärskähtelemään maalatessani. PH-arvot on heidän parodiabändinsä.

Fanikuvaa piirtäessä oli upeaa huomata, kuinka paljon olen kehittynyt kasvojen ja etenkin hiusten piirtämisessä. Toisaalta oli suorastaan koomista, kuinka kauan kirjainten tekemiseen meni aikaa:

• Alman kasvot: 1,30 h
• Jennin kasvot: 1,30 h
• Alman hiukset: 1,30 h
• Jennin hiukset: 1,30 h
• Vartalo+kädet+juomat: 1 h
• Kirjaimet: 5 h

(En kylläkään katsonut kelloa kuin alussa ja lopussa, joten ehkä kirjainten piirtäminen vain tuntui viideltä tunnilta...)

Lähetin piirroksen YleX:ään viime viikon torstaina 1.luokassa ja kirjeen kera. Kuulostan nyt todella pinnalliselta, mutta elättelen toivoa, että se huomioidaan jotenkin lähetyksessä (iik!). Jos piirros ei mahdu kässäriin, niin toivottavasti saan jotain muuta kautta tietää, onko se päässyt perille. En tiedä olenko maininnut tästä aiemmin, mutta aina lähettäessäni teoksen tai muun tilauksen, hermoilen ihan älyttömästi meneekö se sinne minne pitääkin.

Olisin kiitollinen, jos vinkkaisitte, mikäli piirroksesta puhutaan jotain jossain. Valitettavasti juuri tälle viikolle tuli menoja, joiden vuoksi kuuntelen radiota tavallista huonommin.