tiistai 26. elokuuta 2014

Projekteja riittämiin


Korpun kesäloma starttasi vasta viime viikon lopussa. Meille tämä yhteinen kesälomaviikko tarkoitti tietenkin pikaista lomamatkaa ennen opintojen jatkumista, mikä puolestaan tarkoittaa jälleen kerran pientä taukoa taiteilusta. Elokuun aikana olen kuitenkin saanut aikaan vaikka mitä, kuten ylläolevasta kuvasta huomaa. Vasemmalla, keskeneräisten töiden pinossa, näkyy viimeistelyä vaille oleva hääkuva, jonka saan pian julkaista blogissa ja lähettää tilaajalle. Hääkuvan alla on luonnos suunnittelemastani kalenterista. Kalenterin alta puolestaan löytyy etanateos, jonka olen luvannut antaa ystävälleni tuparilahjaksi, ja etanatyön alta näkee palasen lupailemastani dodo-maalauksesta. Näiden töiden lisäksi minulta pyydettiin valutustekniikalla toteutettua sademaalausta, jonka aloitin päivää ennen lomalle lähtöä. Olinkin jo unohtanut kuinka paljon valitustekniikka sotkee - minun piti vaihtaa alla olevat sanomalehdet kolmesti maalaamisen aikana. Normaalisti olisin varmaan vain pyyhkinyt pöydän pyyhkeellä aina välillä, mutta koska vietämme kesän kalustetussa vuokrakämpässä, pöydän sotkeminen voisi olla aika... hmm, epäkohteliasta.

Näiden lisäksi olen onnistunut saamaan myös muunlaisia projekteja. Ostin nimittäin vihdoin ja viimein tekstiilitussit, joiden jäljen luvataan kestävän sateet ja jopa pesukonepesut. Opiskelin vuosia sitten eräässä koulussa, jonne piti hankkia valkoisia, kalliita ja rumia t-paitoja, joita en ikinä käytä, joten ne saavat toimia harjoittelukappaleina. Haaveenani on harjoittelun jälkeen kuvittaa myös nuutuneet tennarini. Postausta tekstiilitussien käytöstä on odotettavissa joko syksyllä tai talvella. Kutomisen rintamalla on puolestaan vuorossa sukkien vallankumous. Muun muassa pikkuveljeni syntymäpäivät lähestyvät ja yritän kutoa hänelle Minecraft-sukkia, joissa on Creepereiden kuvia. Saa nähdä onnistuvatko.

Projekteja toisin sanoen riittää, mutta hyvä niin. Enpähän pääse liikaa uppoamaan opintoihin tai lomailuun, vaan koko ajan riittää mielekästä tekemistä kaiken pakollisen rinnalle (:D).

torstai 14. elokuuta 2014

Hattujen vallankumous

Ihana kesäloma! Herään aamulla ennen seitsemää, keitän kahvit, moikkaan Korppua, kun hän lähtee töihin ja maalaan neljään (eli perustyöpäivän ajan). Korppu saapuu töistä, tölläämme Family Guyta, minä kudon tai rupean piirtelemään, menemme pitkälle kävelylle ja hölläilemme vaan. Joinain päivinä saatamme mennä kavereiden kanssa illalla terassille tai sitten pelaamaan Bohnanzaa (se on muuten loistava peli, suosittelen!). En yleensä perusta lautapeleistä, mutta tuossa kyllä on sitä jotain.

Maalaamisen ja piirtämisen lisäksi olen tosiaan kutonut. Olen ennen ollut äärettömän laiska katsomaan vaatteita, kenkiä tai muitakaan asusteita, mutta viimeaikoina päässäni on vissiin niksahtanut, sillä olen muun muassa alkanut hirveästi himoita uutta hattua. Olen jo vuosikaudet pärjännyt yhdellä äidiltä saamallani lippiksellä ja yhdellä korvat palelluttavalla pipolla. Viime vuonna isäni tosin antoi minulle Euromasterin pipon, mutta... noh, sanotaan vaikka näin, että se ei ole kovin tyylikäs (sori, iskä). Tartuin siis puikkoihin ja kudoin itselleni uuden pipon. 
Nappipipo
Piposta tuli mielestäni tosi kiva, eikä ohjekaan ollut kovin vaikea. Sovelsin ohjetta, joka löytyy täältä. Kudoin vahingossa nappien kohdalta sileää neuletta, vaikka olisi pitänyt kutoa ainaoikeinneuletta, joten se on ihan erilainen kuin kuvassa. Ajattelin vielä erikseen kutoa siihen ainaoikeinneuleella tehdyn läpän, jonka ompelen kiinni. Jos siis viitsin, saa nyt nähdä.

Pipon kutomisen jälkeen tajusin, että herranjestas, minulla alkoi juuri kesäloma ja käytän sen talvivaatteiden tekemiseen. Tuijotin venynyttä, virttynyttä ja likaista lippistäni ja ymmärsin, että on uuden kesähatun aika. Olen aina halunnut sellaisen fedora-mallisen hatun, mutten ole koskaan hankkinut sitä, koska tuntui että kaikilla on sellainen. Pohdiskelin kuitenkin, että ei tässä mitään hipsteri-hirmuja olla, joten voi sitä välillä mennä virran mukanakin. Seuraavana päivänä lähdin etsimään hattua ja kiersin lähellä olevat vaatekaupat, supermarketit ja tavaratalot, mutta en löytänyt ainuttakaan fedoraa mistään. Ne ovat kuulemma menneet muodista.

Kun seuraavana aamuna heräsin, päätin TEHDÄ ITSE FEDORAN! Ja vieläpä sanomalehdistä. Taisin olla aika unenpöppörössä. Toivoisin, että voisin syyttää tästä kuningasideasta humalaa tai jotain mitä yleensä tykätään syyttää, mutta ei. Minulle nämä oivallukset tulevat lähes aina aamuisin, kun olen vasta herännyt. Olin  siis täysin selvänä, ainoastaan älyttömän väsyneenä. Askartelin sitten koko päivän fedoraa sanomalehdistä ja liimasta, eikä minulla ollut edes mitään mistä ottaa mallia. Lopputuloksen voinette arvata:
Hyödytön, tyylitön ja "taiteellinen" luomukseni
En todellakaan tajua, mitä päässäni tuolloin liikkui... tein siis hatun, joka ei kestä sadetta, katseita tai oikeastaan mitään muutakaan. Kohta varmaan päätän alkaa kutoa verhoja tai tekemään sanomalehdistä lampunvarjostimia. Hattu on jo valmiiksi niin törkeän näköinen, että joku päivä ostan hirveästi kaikkia hileitä ja kimalteita, ja teen tuosta virallisen party hat -asusteeni.
Kävin vielä varmuuden vuoksi eräässä kaukaisemmassa marketissa etsimässä fedoraa ja viimeinkin löysin sellaisen. Se oli 60 prosentin alennuksessa ja maksoi näin ollen vain viisi euroa. Happy ending.

Limppu sai hattunsa. Olen ihan oikeasti tosi iloinen tuosta hatusta, otin tuon kuvan vaan äsken ja väsyttää, joten näytän aika angstiselta :D
Nyt voin kyräillä kaikkia tyylikkäästi!
Kesäloma on siis ollut hattujen täyteistä aikaa. Myös gradua olen aloitellut jonkin verran, mutta koska se tulee olemaan kyselytutkimus, on minun ollut aika hankalaa päästä johdantoa pidemmälle. Ainoa tilausjonossa oleva maalauskin lähenee loppusuoraa ja niinpä minulla on aikaa aloittaa uusi itsesuunnittelemani maalaus. Annan vinkin, että aihe liittyy dodoihin, muuta en vielä paljasta.

torstai 7. elokuuta 2014

Tesla the Vesinokkaeläin

Tässä on Tesla. Tesla on vesinokkaeläin, joskin se muistuttaa myös hieman makkaraa (tai munakoisoa, miten sen nyt ottaa). Se syntyi, kun minun olisi pitänyt aloittaa graduani, mutta innostuinkin tutkimaan vesinokkaeläimiä. Koska sain tietää, että vesinokkaeläimet ovat ainoita sähköaistillisia nisäkkäitä, Tesla sai nimensä kuuluisan sähköhemmon, Nikola Teslan, mukaan. Minun olisi pitänyt alunperin täyttää kutomus herneillä, mutta olin liian laiska hankkimaan niitä.


perjantai 1. elokuuta 2014

Vesinokkaeläin, 2014


Tänään on ensimmäinen virallinen kesälomapäiväni. Innostuin maalaamaan ja piirtämään välittömästi. Nyt ranteeni on ihan tolkuttoman kipeänä, sillä maalasin koko eilisen päivän erästä hääkuvaa ja tänään olen piirrellyt tuota vesinokkaeläintä. Pitäisi varmaan vähän taukoa taiteilusta tänään :D

Aloin tässä yksi päivä pohtimaan, kuinka outoja elukoita vesinokkaeläimet oikeastaan ovatkaan. Oikeasti, lukekaa vaikka Wikipediasta: se on nisäkäs, joka munii. Sillä on sähköaisti. Se on myrkyllinen.  Noh, lukekaa itse lisää. Joka tapauksessa, mahtava ja outo otus, jota oli mukava piirustella.