sunnuntai 2. helmikuuta 2014

The Lööv Story: Seurustelun alku

Tämä postaus on jatkoa näille:

Seurustelun alku (kesäkuu-joulukuu 2008)

Kesälomalla tapasimme Korpun kanssa muutaman kerran. Menimme mm. pelaamaan koripalloa, leffaan ja kahville. Nyt myöhemmin ajateltuna se oli jo ihan kuin seurustelua. Kun lukion toinen luokka alkoi, Korppu näytti minun näkökulmastani unohtaneen sopimuksemme seurustelemattomuudesta. Hän halusi usein mennä samaa matkaa kotiin tai hakea minut kevarillaan aamuisin kouluun ja lisäksi hän antoi minulle aivan ihanan, kuparista tekemänsä metsätähden, sillä olin kesällä kertonut niiden olevan lempikukkiani.

Tästäkin ajasta on säilynyt vain aika huonoja kuvia.
Käyttäydyin häntä kohtaan kuin mikäkin biaaatch. En halunnut missään nimessä ihastua häneen enempää, sillä pelkäsin sen johtavan seurusteluun. Sen vuoksi annoin hänelle vain kohteliaan hymyn ja kiirehdin aina pois. Samassa kaveriporukassa liikuimme yhä, mutta pyrin välttelemään hänen kanssaan kahdestaan olemista. Yritin jatkuvasti sekä ääneen että mielessäni vakuuttaa itselleni, ettei nuorena kannattanut vielä alkaa seurustelemaan ja että se johtaisi vain hirvittävään valitukseen ja ongelmiin. Vasta-alkaneissa Wanhojen tanssi -harjoituksissa olimme kuitenkin jo vuotta aiemmin sopineet olevamme pari, joten niiltä en voinut välttyä. Tanssimme kolmena kertana viikossa koulun jälkeen ja meillä oli todella hauskaa. Yhtäkkiä aloinkin haaveilla nimenomaan seurustelusta hänen kanssaan ja pohtimaan, miten saisin sen sanottua hänelle.

Itsenäisyyspäivän aattona menimme kaveriporukalla Raxiin syömään. Päätin vakaasti, että ehdottaisin sittenkin seurustelua hänelle heti, kun vain jäisimme kahdestaan pöytään. Kävikin sitten niin hyvä tuuri (tai sitten se oli suunniteltu juttu), että kaikki kaverit menivät samaan aikaan vessaan, hakemaan pizzaa tai käymään jossain muualla, ja jäimme Korpun kanssa kahden pöytään. Sitten en saanutkaan sanaa suustani. Minua alkoi kauhistuttamaan, että Korppu haluaisikin pitää kiinni aikaisemmasta sopimuksestamme ja loppuillasta tulisi todella kiusallinen. 
Kun saavuin illalla kotiin, laitoin Korpulle liudan tekstiviestejä, joista viimeisessä sanoin haluavani mennä hänen kanssaan kahdestaan jonnekin. Korppu vastasi, että mennään vaan.



Kävimme kerran ulkona, mutten vieläkään uskaltanut sanoa mitään seurusteluun liittyvää, vaikka Korppu taisi aikeeni jo arvatakin. Päätin soittaa hänelle paria päivää ennen joululoman alkua. Se oli varmaan kiusallisin puhelu minkä olen ikinä soittanut.  Lopulta sain kuitenkin kysyttyä, että haluaisiko Korppu alkaa seurustelemaan kanssani, ja vastaus oli myöntävä.

Joululomalla menin käymään eri paikkakunnalla, emmekä nähneet toisiamme ensimmäisinä "virallisina" seurustelupäivinämme. Puhuimme kuitenkin joka yö puhelimessa kello kahdestatoista viiteen aamulla (puhelinlasku ja väsymys olivatkin sitten aikamoisia...). Kun palasin takaisin, näimme loppuloman ajan melkein joka päivä. Pelkäsin ihan sairaasti pussailua, ja niinpä - niin epäromanttiselta kuin se kuulostaakin - varoitin Korppua siitä, ettei minua saa pussata ennen kuin annan luvan :D Vasta tuon "varoituksen" jälkeen pystyin olemaan täysin rennosti hänen kanssaan. 

Muutamia päiviä ennen uutta vuotta annoin vihdoin siihen luvan. Saman päivän lopulla Korppu suuteli minua vielä kerran ulkona, mutta se suudelma oli pakko keskeyttää, koska tunsin jotain kosteaa ylähuulellani. Ulkona oli -32 astetta pakkasta ja Korpun nenästä vuosi räkää päälleni. Nauroimme sille ihan kauheasti loppupäivän. Ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa.


...jatkuu...

2 kommenttia:

  1. Tosi ihana tää The Lööv Story, jään odottelemaan jatkoa! :)

    VastaaPoista

Asiallista kielenkäyttöä sitten : )

Kiitos kommentista, tulen iloiseksi siitä!