maanantai 27. toukokuuta 2013

"YleX:n juontajat ikuistettiin upeaan muotokuvaan"

Huomasin juuri, että YleX:n sivuille oli ilmestynyt pieni artikkeli maalauksesta, jonka tein heille. Löydät sen täältä : )

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Bokseri I, 2013

Sain tilaustöiksi piirrellä pari bokseria, joista toinen valmistui tänään.



Oikeasti värit ovat hieman tummemmat ja esimerkiksi työn alaosa huomattavasti yksityiskohtaisempi (olen laiska säätämään kameran asetuksia).

Jännä, että tällainen työ tuli mahdolliseksi juuri kun olin valittanut siitä, kuinka en osaa piirtää eläimiä. Nyt suorastaan innostuin piirtämään hauvaa karva karvalta ja sävy sävyltä. Ehkä laiskuuteni tai  innostukseni riippuvatkin vain päivästä?
Nyt käyn toisen piirroksen kimppuun, johon tosin saattaa kulua aikaa hieman enemmän kiireistä johtuen.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Julkkista metsästämässä

Onko toiveita siitä, keitä julkkiksia piirustelisin tulevaisuudessa? En itse fanita ketään, mutta julkkisten piirtäminen heidän "julkisten" kasvojensa vuoksi olisi hyvää harjoitusta. Elvistä on jo toivottu Facebookin välityksellä.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kohti omakuvaa

...ja sen yli?



Tässä siis luonnostelua omakuvaa varten. Minulla on aika vakava ilme siihen nähden, että yleensä hymyilen paljon, etenkin valokuvissa. Kasvonpiirteet onnistuivat suht hyvin, mittasuhteissa ja hiuksissa puolestaan on parantamisen varaa.
Ehkä tästä joskus saa maalauksen aikaan... tai no hmm, haluaisin kyllä omakuvamaalaukseeni mukaan kaunihit kainalokarvani (tai "feministiperkeleet" kuten ne on nimetty :D) ja ihanaiset oranssit tennarit. Saa kyllä todellakin nähdä mitä siitä tulee!

Onko teistä kukaan muuten DeviantArtissa? Heittäkääpä nikkiä jos on. Itse pyörin siellä nimimerkillä Sivellin.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Hyppivä postaus

Hei kaikki!

Olen taas ollut hetken kirjoittamatta tänne Synteettiseen Siveltimeen. Tai Syntiseen Siveltimeen, Siveelliseen Siveltimeen tai Synesteettiseen Siveltimeen, kuten aina vahingossa sen luen. Synesteettinen Sivellin olisi ehkä parempi blogin nimi, se on niin jännä!
Muuuuuutta takaisin asiaan: taidepainotteisia ajatuksia minulla toki on ollut, mutta valmistuneita piirrustuksia tai maalauksia ei juurikaan ole syntynyt. Kesälomakin alkaa minun kohdallani periaatteessa jo ensiviikolla, ja kesätöitä olen onnistunut saamaan, joten nähtäväksi jää, saanko töiden lomassa vähemmän vai enemmän maalauksia aikaan. Luulen kuitenkin, että uudet kokemukset tuovat uusia ajatuksia, ja myös inspiraatiota sitä kautta.
Kuten otsikosta jo huomaa, tämä postaus hieman hyppii asiasta toiseen. Koettakaa kestää.


Inspiraation lähteitä

Inspiraation lähteitä on ollut viimeaikoina paljon, niinkuin keväisin yleensäkin. Aurinko alkaa paistamaan ja linnut laulamaan, ja tekee mieli tehdä töitä kaikesta iloisesta.
Toissaviikolla menin poikaystäväni kanssa viinin ja suklaan kera yökävelylle järven rantaan, laitoimme nuotioon tulet ja ihailimme sitä. Aloin miettimään, ettei tulta turhaan kutsuta "vangitsemattomaksi"; tulesta ei voi ottaa edes valokuvaa ilman että sen olemus muuttuu. Tuli ei vain jotenkin näytä tulelta jos sen vangitsee.
Joka tapauksessa, tuo öinen maisema, tuli ja lintujen öinen kääkätys (kaunista..) inspiroivat paljonkin maalaamaan.






Toinen inspiraation lähde on tietysti ollut vappu. Pidän vapusta sen väriloiston ja iloisten ihmisten takia. Etenkin ilmapallot viehättävät minua.




Omakuvan maalaaminen

Sitten hyppäänkin asiasta suoraan lihapullaan; eli omakuvaan. Kysymys kuuluukin, onko joku lukijoistani onnistunut maalaamaan itsestään omakuvan? Itse en onnistu siinä sitten millään. Kasvot vääristyvät aina jotenkin päin - älyttömän vaikeaa katsoa itseään objektiivisesti, edes valokuvien kautta. Jos teillä on vinkkejä, ottaisin niitä mieluusti vastaan.



Haasteilua



Omakuvan haasteesta toisenlaiseen haasteeseen. Aion vastata vain minulle osoitettuihin kysymyksiin, enkä ikävä kyllä laittaa haastetta eteenpäin.

Kiitos kuitenkin Miss Beamille, jolta haasteen vastaanotin! Hänen bloginsa löytyy täältä ja on yksi lemppareistani.


11 kysymystä haastetuille:



1. Tennarit vai korkkarit? Miksi?

Tennarit, ehdottomasti! Näyttää paremmilta jaloissa, eivätkä kopise uhkaavasti, niin kuin korkkarit.



2. Suosikkibiisisi?

Näitä on todella monta, ja se, mitä haluan kuunnella, riippuu todella paljon mielialasta. Sanotaan vaikka näin että kaikki Linkin Parkin biisit, Samuli Putron Mitäpä jos, Rauli Baddingin valot, Sannin Prinsessoja ja Astronautteja, Virsi 509; Herra, elämääni, Classifieldin Inner Ninja, Chisun Muut ja Psyn Gangnam Style



3. Mikä on Suomen pohjoisin paikkakunta, jolla olet vieraillut?

Olin Sodankylässä valamarssia katsomassa.



4. Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?

Minun on aina vaikea vastata näihin superlatiivi-kysymyksiin, koska minulla on aina monta lempparia mihin kysyykin... mutta sanotaan vaikka tivolimuistot.



5. Onko sinulla lempinimiä? Jos on, niin mitä?

Limppu (isäni käytti sitä nimitystä kun olin lapsi), Lara, Rekku, Laku, Vitikki



6. Käytätkö mieluummin pankkikorttia kuin käteistä?

Pankkikorttia, koska olen laiska nostamaan rahaa



7. Kuka on mielestäsi parhaimman näköinen suomalainen julkkismies?

Julkkismies? :DDD Mun mielestä ne on kaikki aika samaa tasoa, ei pistä silmään mutta eivät ole rumiakaan. Saa ehdottaa jotakuta jos haluaa :D



8. Millaiset olivat 10-vuotissyntymäpäiväsi?

Tänävuonna 13 vuotta täyttävä hauvamme oli tuolloin noin 3 kuukautta vanha, joten joko odotin sen kasvamista luovutusikään innoissani, tai sitten se oli jo meillä ja kaikki vieraat juoksivat innoissaan sen perässä.. muuta en osaa sanoa.



9. Mikä on suosikkiblogisi? Miksi?

Tässä on lista ja perustelut. Blogit eivät ole missään järjestyksessä:
Kirsi in South Africa - Mahtavia kuvia, hyvää tekstiä ja oikeasti todella mielenkiintoisia havaintoja (lifestyle)

-Maddy's Sketchbook - Ihana kirjoitustyyli, persoonalliset piirrokset ja kärsivällinen ote blogiin (taide)


Broken Rose - Kaverin blogi, kiva lukea kuulumisia. Ihania kuvia ja värejä. (lifestyle)



Different Imitator - Yksinkertaisesti ihan huippuhauska! (taide&lifestyle)



Fucking Art - Persoonallinen ote, ja piirrustustyyli vertaansa vailla (taide)



Kolmijalkaisen gasellin askelin - Hauska, persoonallinen ja ihanan tuttavallinen (taide&lifestyle)


Maailma Maalaten - Upeita töitä (taide)

Teologinen Tuoppi - Mielenkiintoista pohdintaa ja hauskan rento ote teologiaan (teologia)

Välimerkityksiä - Tärkeitä asioita, jotka herättävät miettimään (teologia)

Webtuaginta - Tieteellinen, mutta persoonallinen ote kaikkeen jännään (teologia)



10. Kenet ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Poikaystäväni :D Kenelle tuli yllärinä?


Mikä elokuva on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
Yes man. Pitäis ottaa oppia siitä, mutta ajattelen aina että "ehkä sitten joskus".