tiistai 25. joulukuuta 2012

Voiko taidetta opiskella?

Minulta on viimeaikoina kysytty monesti miksen ole missään taidekoulussa, vaan opiskelen teologiaa. Pohdin asiaa junassa hyvän tovin, ja päädyin kolmeen pääsyyhyn:

1. En halua taiteen olevan minulle pakkopullaa. Olen ollut koko ikäni jossain taidekoulussa: Lasten ja nuorten kuvataidekoulun aloitin 6-vuotiaana, ja heti sen päätyttyä, 16-vuotiaana, aloitin kuvataidelinjan lukiossa. Kaikki valinnaisaineenikin ovat aina olleet kuvataidetta. Nyt on ensimmäinen kerta kun en ole missään kuvataiteeseen liittyvässä toiminnassa mukana, ja olo on vapaa kuin taivaan linnulla! Älkää siis käsittäkö väärin, nautin kyllä noissa kouluissa olemisesta, mutta olen huomannut että luovuus kukoistaa kun dead lineistä tai stressistä ei ole tietoakaan.

2. Ilman ohjeistusta saa tehdä mitä haluaa: materiaalinsa ja aiheensa saa valita itse ja vaikka aihe olisi kuinka naiivi ja toteutus kultaisen leikkauksen vastainen, ei kukaan välitä. Tai jos välittää, se on yleensä "samalla tasolla" oleva henkilö, eikä auktoriteettiasemassa oleva opettaja jonka kanssa on turha väitellä asiasta.

3. En halua kuvataidepainotteista ammattia, pääosin edellämainituista syistä. Olen harrastelijataiteilija henkeen ja vereen, ja haluan sellaisena pysyäkin.

Olen myös miettinyt sitä että saattaako taidekoulu viedä omaa tyyliä töistä, vai kannustaako se juurikin löytämään oman polun? Olisiko paras taiteenopetus sitä että käsketään kerran kokeilla kaikkia materiaaleja ja näytetään erilaisia taiteita, ja annetaan sitten oppilaan tehdä mitä hän haluaa?
Kuvataideopettajani sanoi kerran että oikealla taiteilijalla ei inspiraatiota ole, vaan taide on hikeä, verta ja kyyneliä. Ei kuulosta siltä mitä elämältäni tai taiteeltani haluan.

Tietenkin taidekoululla on hyviäkin puolia:
+ taidetta voi tehdä kouluajalla
+  sitä on "pakko" tehdä ja motivaatio kasvaa. Saa siis enemmän aikaan ja oppiikin nopeammalla tahdilla
+ kyllä niillä opettajilla taitaa oikeasti olla ihan oikeaa tietoa ja taitoa opettaa asiasta

tiistai 18. joulukuuta 2012

Keijukaisia



Piirsin tällaisen yhdelle pikkusiskolleni, joka on kova keiju-fani.

En ole kauhean hyvä piirtämään tusseilla, mutta kyllä tämä 3-vuotiaalle varmaan kelpaa : D

tiistai 4. joulukuuta 2012

Nykytaidetta kirkossa

Kuvataiteet ja teatteri nykykristillisinä taidemuotoina.

Pidin tästä aiheesta englannin esitelmän, jonka esitin tänään (5.12). Oli hurjaa (pelkään puhua englantia) ja unohtelin asioita ja ääni tärisi, mutta siitä huolimatta luulen että sain sanottua sen mitä tarkoitinkin. Olen tällä hetkellä hirveän kiinnostunut nykytaiteesta, joten oli mukava yhdistää aihe pääaineeseeni teologiaan.

Tässä se on, esitelmäni in Finnish:

Historian kohua
Kysymys siitä, millainen kristillinen taide on sopivaa, ei ole uusi. Jo Vanha testamentti kieltää jumalkuvien tekemisen, ja kirkkoisä Tertullianus piti teatteria syntinä 200-luvulla. Kirkkoisä Augustinus toisaalta puolusti teatteria 300-luvulla, ja hän oli toiminut itse ilmaisutaiteenopettajana nuoruudessaan (lähde).

Tottumuskysymys
Haluan osoittaa minkälaiseen taiteeseen olemme tottuneet kirkossa tai ylipäätään kristinuskosta puhuttaessa. Löysin kolme päätyyppiä:

1. Kuuluisa taide



 2. Jeesus rauhallinen ilme kasvoillaan ristillä




3. The holy-face-Jesus


Näitä kuvia pidämme myös sopivina kirkkoon. Yksi ongelma niissä kuitenkin on: ehkä olemme tottuneet niihin liikaa. Tottuessamme johonkin tiettyyn asiaan liikaa, se ei enää vaikuta meihin samoin kuin se voisi vaikuttaa.

Nykytaide
Nykytaide puolestaan on uusi asia. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka taiteen tarkoitus on herättää uudenlaisia ajatuksia tai tunteita, kristillisen taiteen tarkoitus on auttaa ymmärtämään kristinuskoa ja jakaa kristillistä sanomaa. Nykytaiteen suosimisella en siis tarkoita että kirkkoon voisi tuoda millaista taidetta tahansa.

Kirkkoon sopivankin nykytaiteen ongelma silti useasti on, ettei sitä ymmärretä, vaan ennakkoluulot jylläävät. Hyvä esimerkki tästä on Karakallion kirkon alttaritaulu. Alttaritaulun on tehnyt Jan-Erik Andersson, ja se on yksi lemppareistani mitä tulee kirkkotaiteeseen. Aluksi se saattaa näyttää oudolta, mutta pienellä selittelyllä symboliikka avautuu: ensinnäkin, kuviot sydämessä ovat kipsivaloksia leivistä. Viininpunaiseksi värjättynä ne kuitenkin tuovat mieleen verisolut, veri tippuu "maljaan". Tällä tavoin keskeiset käsitteet veri, viini, leipä ja Jeesuksen ruumis keskellä yhdistyvät nerokkaalla tavalla. Jeesuksen ruumis on tehty maasta kerätyistä tikuista, mikä oman tulkintani mukaan symboloi Jeesuksen vaatimattomuutta. Jeesuksen tausta puolestaan näyttää hyvin koristeelliselta - ikään kuin itämaiselta matolta - mutta todellisuudessa se on valmistettu suomalaista metsää esittävistä valokuvista. Mielestäni tämä symboloi sitä kuinka Jeesus on syntyperältään idästä, mutta todellisuudessa Hän ei tunne kulttuurirajoja. Meille suomalaisille Jeesus siis on myös suomalainen Jeesus.

Tällainen taide saa ainakin minut ajattelemaan kristinuskoa ja oivaltamaan sitä paremmin. Se siis puhuttelee. Ymmärrettävä kuitenkin on, että erilainen taide puhuttelee erilaisia ihmisiä. Jollekin toiselle Kuningastie on vain risuja ja punaista, kun taas the-holy-face-Jesus tuo rauhoittavan ja turvallisen olon. Se on yksi syy miksi mielestäni kirkossa tarvitaan monenlaista taidetta.

Moderni teatteri



Nainen Jeesuksena, kuulostaa hassulta. Tästä tuli pieni kohu muutama vuosi sitten (2010), kun Via Crucis -pääsiäisdraamassa Jeesusta esittikin japanilainen nainen. Kritisoijat syyttivät näytelmää historiantietojen vääristelemisestä. Myönnän toki tuon vääristelyn, olihan Jeesus oikeasti mies, mutta tuntuu etteivät kritisoijat ymmärtäneet pointtia kovin hyvin. On sivuasia oliko Jeesus nainen vai mies, miltä hän näytti tai mitä vaatteita hän käytti. Tärkeintä sen sijaan on Jeesuksen tuoma sanoma. Ja sitä näytelmäkin taisi yrittää sanoa.

Mielestäni historiallisia faktoja voidaan muokata vähän, vaikka näytelmä esitettäisiin kirkossa, kunhan yleisö ymmärtää muutoksen ja sen syyn. Ja onhan niitä historiallisia faktoja muokkailtu nykyään jo vähän enemmänkin, katso vaikka tämä: Pastorin kirjoittama näytelmä tekee Jeesuksesta punkkari-lesbon. Linkin takana esitellään Vuosaaren vapahtaja -näytelmää, jota on kuvailtu mm. näin:
"Herran Liekki -lahko päättää jouduttaa Jeesuksen paluuta maan päälle. Jeesus ilmestyykin mutta toisenlaisena kuin lahkolaiset ovat toivoneet ja suunnitelleet. Itähelsingin messias ei suostu annettuun rooliin. Hän näyttää taivaan merkit niin tekopyhille uskovaisille kuin kirkon ja valtion eliitille. Vuosaaren Vapahtaja-näytelmä potkii itsensä vapaaksi kirkon pyhäkoulumaisesta jeesuskuvasta, lukkoon lyödyistä opeista. Perinteiset uskonnolliset kuvat käännetään ympäri. Näytelmä sisältää reipasta herätyskokousmeininkiä livebändin johdolla. Ei suositella alle 14-vuotiaille eikä uskonnollisesti herkkähipiäisille."

Taiteen vaikutus
Taiteella on luultua suurempi vaikutus kristinuskossa - se voi esimerkiksi saada kristityt tekemään epäkristillisiä tekoja, kuten kirjoittelemaan tappouhkauksia. Hyvä esimerkki tästä on Corpus Christi -näytelmä, joka kertoo Jeesuksesta ja apostoleista homomiehinä, jotka asuvat nyky-Teksasissa. Idea on vähän hassu, etenkin kun Jeesus lukemani mukaan harrastaa näytelmässä ristiin rastiin seksiä apostoliensa kanssa, mutta ohjaaja itse kuvailee näytelmäänsä näin:

"I wanted this play in the hands of a Christian person like myself to give it dignity but still open it up to answering questions about Christianity as a faith system."
Mutta mitä tapahtui näytelmän ensi-illan jälkeen? Noh, tappouhkauksia sateli niin käsikirjoittajille, näyttelijöille kuin ohjaajallekin. Myönnän että näytelmä vaikuttaa aikalailla provosoinnilta, mutten voi ottaa kantaa siihen näkemättä sitä. Tappouhkaukset sen sijaan ovat ehdottomasti väärin.




Pistää miettimään, että jos yhdellä näytelmällä, jonka tekemisellä ei ole edes tarkoitettu mitään pahaa, on näin suuri vaikutus, millainen vaikutus taiteella voi ylipäätään olla kristittyjen keskuudessa, positiivisessa mielessä? Uskosta puhumista tunnutaan pitävän nykyään hieman nolona, joten vaikutuksen voimakkuutta voidaan tuskin edes arvata.
EDIT: tarkennuksena sanottakoon vielä, että tämä näytelmä ei mielestäni sovi kirkkoon tai ole muutenkaan kristillinen näytelmä.


Lopuksi
Ymmärrän, että hyväksymällä uusia ilmiöitä kirkkoon, pelätään kirkon muuttuvan pelkäksi viihdepaikaksi, niin että pääsanoma unohtuu pikkuhiljaa. Mielestäni oikealla ajatuksella tehdystä taiteesta ei kuitenkaan ole tällaista vaaraa. Mainittakoon vielä se, että taide on muuttunut aina ja muuttuu jatkuvasti, ja aina uudenlainen taide tuo uuden kohun ja mielipide-eroja kirkkoon.
Toivon että nykytaiteen ymmärtäminen (kenties tämän blogimerkinnän avulla) voisi saada edes jonkun suhtautumaan positiivisemmin tähän muutokseen. 
Kuten jo kirjoitettu: totuttuamme liikaa perinteiseen, myös sen merkitys katoaa. Siksi kannatan uusia ideoita vanhojen rinnalla. Voihan myös olla, että kaikki lukijat ovat tajunneet nämä asiat jo ennestään, mikä tekee tästä aiheesta hieman turhan, mutta sainpahan esitellä ainakin Karalahden kappelin alttaritaulua, jonka olen tässä blogissa halunnut tehdä jo kauan!


ps. löysin aika jännän nykytaidetta "vastustavan" artikkelin: Kristuksen poissaolo nykytaiteen kohteena.

pps. Tässä video siitä miten Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalaukset ovat valmistuneet ja mitä ne symboloivat: Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalaukset. On pakko myöntää että itse en pidä tuollaisesta symboliikasta/nykytaiteesta. Tuntuu aika tekotaiteelliselta... mutta makunsa kullakin.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Angry Siblings



Piirsin kuvan sisaruksistani 6-vuotiaalle pikkuveljelleni, joka fanittaa Angry Birdsiä : )
Yksi sisko tosin puuttuu, koska hän ei ole sukua pikkuveljelleni, eivätkä he ole koskaan tavanneet toisiaan.
Olen itse violetti pallero.