Voiko taidetta opiskella?

Minulta on viimeaikoina kysytty monesti miksen ole missään taidekoulussa, vaan opiskelen teologiaa. Pohdin asiaa junassa hyvän tovin, ja päädyin kolmeen pääsyyhyn:

1. En halua taiteen olevan minulle pakkopullaa. Olen ollut koko ikäni jossain taidekoulussa: Lasten ja nuorten kuvataidekoulun aloitin 6-vuotiaana, ja heti sen päätyttyä, 16-vuotiaana, aloitin kuvataidelinjan lukiossa. Kaikki valinnaisaineenikin ovat aina olleet kuvataidetta. Nyt on ensimmäinen kerta kun en ole missään kuvataiteeseen liittyvässä toiminnassa mukana, ja olo on vapaa kuin taivaan linnulla! Älkää siis käsittäkö väärin, nautin kyllä noissa kouluissa olemisesta, mutta olen huomannut että luovuus kukoistaa kun dead lineistä tai stressistä ei ole tietoakaan.

2. Ilman ohjeistusta saa tehdä mitä haluaa: materiaalinsa ja aiheensa saa valita itse ja vaikka aihe olisi kuinka naiivi ja toteutus kultaisen leikkauksen vastainen, ei kukaan välitä. Tai jos välittää, se on yleensä "samalla tasolla" oleva henkilö, eikä auktoriteettiasemassa oleva opettaja jonka kanssa on turha väitellä asiasta.

3. En halua kuvataidepainotteista ammattia, pääosin edellämainituista syistä. Olen harrastelijataiteilija henkeen ja vereen, ja haluan sellaisena pysyäkin.

Olen myös miettinyt sitä että saattaako taidekoulu viedä omaa tyyliä töistä, vai kannustaako se juurikin löytämään oman polun? Olisiko paras taiteenopetus sitä että käsketään kerran kokeilla kaikkia materiaaleja ja näytetään erilaisia taiteita, ja annetaan sitten oppilaan tehdä mitä hän haluaa?

Kuvataideopettajani sanoi kerran että oikealla taiteilijalla ei inspiraatiota ole, vaan taide on hikeä, verta ja kyyneliä. Ei kuulosta siltä mitä elämältäni tai taiteeltani haluan.

Tietenkin taidekoululla on hyviäkin puolia:

+ taidetta voi tehdä kouluajalla

+  sitä on "pakko" tehdä ja motivaatio kasvaa. Saa siis enemmän aikaan ja oppiikin nopeammalla tahdilla

+ kyllä niillä opettajilla taitaa oikeasti olla ihan oikeaa tietoa ja taitoa opettaa asiasta

Keijukaisia

Piirsin tällaisen yhdelle pikkusiskolleni, joka on kova keiju-fani.

En ole kauhean hyvä piirtämään tusseilla, mutta kyllä tämä 3-vuotiaalle varmaan kelpaa : D

Nykytaidetta kirkossa

Kuvataiteet ja teatteri nykykristillisinä taidemuotoina.

Pidin tästä aiheesta englannin esitelmän, jonka esitin tänään (5.12). Oli hurjaa (pelkään puhua englantia) ja unohtelin asioita ja ääni tärisi, mutta siitä huolimatta luulen että sain sanottua sen mitä tarkoitinkin. Olen tällä hetkellä hirveän kiinnostunut nykytaiteesta, joten oli mukava yhdistää aihe pääaineeseeni teologiaan.

Tässä se on, esitelmäni in Finnish:

Historian kohua

Kysymys siitä, millainen kristillinen taide on sopivaa, ei ole uusi. Jo Vanha testamentti kieltää jumalkuvien tekemisen, ja kirkkoisä Tertullianus piti teatteria syntinä 200-luvulla. Kirkkoisä Augustinus toisaalta puolusti teatteria 300-luvulla, ja hän oli toiminut itse ilmaisutaiteenopettajana nuoruudessaan (lähde).

Tottumuskysymys

Haluan osoittaa minkälaiseen taiteeseen olemme tottuneet kirkossa tai ylipäätään kristinuskosta puhuttaessa. Löysin kolme päätyyppiä:

1. Kuuluisa taide

 2. Jeesus rauhallinen ilme kasvoillaan ristillä

3. The holy-face-Jesus

Näitä kuvia pidämme myös sopivina kirkkoon. Yksi ongelma niissä kuitenkin on: ehkä olemme tottuneet niihin liikaa. Tottuessamme johonkin tiettyyn asiaan liikaa, se ei enää vaikuta meihin samoin kuin se voisi vaikuttaa.

Nykytaide

Nykytaide puolestaan on uusi asia. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka taiteen tarkoitus on herättää uudenlaisia ajatuksia tai tunteita, kristillisen taiteen tarkoitus on auttaa ymmärtämään kristinuskoa ja jakaa kristillistä sanomaa. Nykytaiteen suosimisella en siis tarkoita että kirkkoon voisi tuoda millaista taidetta tahansa.

Kirkkoon sopivankin nykytaiteen ongelma silti useasti on, ettei sitä ymmärretä, vaan ennakkoluulot jylläävät. Hyvä esimerkki tästä on Karakallion kirkon alttaritaulu. Alttaritaulun on tehnyt Jan-Erik Andersson, ja se on yksi lemppareistani mitä tulee kirkkotaiteeseen. Aluksi se saattaa näyttää oudolta, mutta pienellä selittelyllä symboliikka avautuu: ensinnäkin, kuviot sydämessä ovat kipsivaloksia leivistä. Viininpunaiseksi värjättynä ne kuitenkin tuovat mieleen verisolut, veri tippuu "maljaan". Tällä tavoin keskeiset käsitteet veri, viini, leipä ja Jeesuksen ruumis keskellä yhdistyvät nerokkaalla tavalla. Jeesuksen ruumis on tehty maasta kerätyistä tikuista, mikä oman tulkintani mukaan symboloi Jeesuksen vaatimattomuutta. Jeesuksen tausta puolestaan näyttää hyvin koristeelliselta - ikään kuin itämaiselta matolta - mutta todellisuudessa se on valmistettu suomalaista metsää esittävistä valokuvista. Mielestäni tämä symboloi sitä kuinka Jeesus on syntyperältään idästä, mutta todellisuudessa Hän ei tunne kulttuurirajoja. Meille suomalaisille Jeesus siis on myös suomalainen Jeesus.

Tällainen taide saa ainakin minut ajattelemaan kristinuskoa ja oivaltamaan sitä paremmin. Se siis puhuttelee. Ymmärrettävä kuitenkin on, että erilainen taide puhuttelee erilaisia ihmisiä. Jollekin toiselle Kuningastie on vain risuja ja punaista, kun taas the-holy-face-Jesus tuo rauhoittavan ja turvallisen olon. Se on yksi syy miksi mielestäni kirkossa tarvitaan monenlaista taidetta.

Moderni teatteri

Nainen Jeesuksena, kuulostaa hassulta. Tästä tuli pieni kohu muutama vuosi sitten (2010), kun Via Crucis -pääsiäisdraamassa Jeesusta esittikin japanilainen nainen. Kritisoijat syyttivät näytelmää historiantietojen vääristelemisestä. Myönnän toki tuon vääristelyn, olihan Jeesus oikeasti mies, mutta tuntuu etteivät kritisoijat ymmärtäneet pointtia kovin hyvin. On sivuasia oliko Jeesus nainen vai mies, miltä hän näytti tai mitä vaatteita hän käytti. Tärkeintä sen sijaan on Jeesuksen tuoma sanoma. Ja sitä näytelmäkin taisi yrittää sanoa.

Mielestäni historiallisia faktoja voidaan muokata vähän, vaikka näytelmä esitettäisiin kirkossa, kunhan yleisö ymmärtää muutoksen ja sen syyn. Ja onhan niitä historiallisia faktoja muokkailtu nykyään jo vähän enemmänkin, katso vaikka tämä: Pastorin kirjoittama näytelmä tekee Jeesuksesta punkkari-lesbon. Linkin takana esitellään Vuosaaren vapahtaja -näytelmää, jota on kuvailtu mm. näin:

"Herran Liekki -lahko päättää jouduttaa Jeesuksen paluuta maan päälle. Jeesus ilmestyykin mutta toisenlaisena kuin lahkolaiset ovat toivoneet ja suunnitelleet. Itähelsingin messias ei suostu annettuun rooliin. Hän näyttää taivaan merkit niin tekopyhille uskovaisille kuin kirkon ja valtion eliitille. Vuosaaren Vapahtaja-näytelmä potkii itsensä vapaaksi kirkon pyhäkoulumaisesta jeesuskuvasta, lukkoon lyödyistä opeista. Perinteiset uskonnolliset kuvat käännetään ympäri. Näytelmä sisältää reipasta herätyskokousmeininkiä livebändin johdolla. Ei suositella alle 14-vuotiaille eikä uskonnollisesti herkkähipiäisille."

Taiteen vaikutus

Taiteella on luultua suurempi vaikutus kristinuskossa - se voi esimerkiksi saada kristityt tekemään epäkristillisiä tekoja, kuten kirjoittelemaan tappouhkauksia. Hyvä esimerkki tästä on Corpus Christi -näytelmä, joka kertoo Jeesuksesta ja apostoleista homomiehinä, jotka asuvat nyky-Teksasissa. Idea on vähän hassu, etenkin kun Jeesus lukemani mukaan harrastaa näytelmässä ristiin rastiin seksiä apostoliensa kanssa, mutta ohjaaja itse kuvailee näytelmäänsä näin:

"I wanted this play in the hands of a Christian person like myself to give it dignity but still open it up to answering questions about Christianity as a faith system."

Mutta mitä tapahtui näytelmän ensi-illan jälkeen? Noh, tappouhkauksia sateli niin käsikirjoittajille, näyttelijöille kuin ohjaajallekin. Myönnän että näytelmä vaikuttaa aikalailla provosoinnilta, mutten voi ottaa kantaa siihen näkemättä sitä. Tappouhkaukset sen sijaan ovat ehdottomasti väärin.

Pistää miettimään, että jos yhdellä näytelmällä, jonka tekemisellä ei ole edes tarkoitettu mitään pahaa, on näin suuri vaikutus, millainen vaikutus taiteella voi ylipäätään olla kristittyjen keskuudessa, positiivisessa mielessä? Uskosta puhumista tunnutaan pitävän nykyään hieman nolona, joten vaikutuksen voimakkuutta voidaan tuskin edes arvata.

EDIT: tarkennuksena sanottakoon vielä, että tämä näytelmä ei mielestäni sovi kirkkoon tai ole muutenkaan kristillinen näytelmä.

Lopuksi

Ymmärrän, että hyväksymällä uusia ilmiöitä kirkkoon, pelätään kirkon muuttuvan pelkäksi viihdepaikaksi, niin että pääsanoma unohtuu pikkuhiljaa. Mielestäni oikealla ajatuksella tehdystä taiteesta ei kuitenkaan ole tällaista vaaraa. Mainittakoon vielä se, että taide on muuttunut aina ja muuttuu jatkuvasti, ja aina uudenlainen taide tuo uuden kohun ja mielipide-eroja kirkkoon.

Toivon että nykytaiteen ymmärtäminen (kenties tämän blogimerkinnän avulla) voisi saada edes jonkun suhtautumaan positiivisemmin tähän muutokseen. 

Kuten jo kirjoitettu: totuttuamme liikaa perinteiseen, myös sen merkitys katoaa. Siksi kannatan uusia ideoita vanhojen rinnalla. Voihan myös olla, että kaikki lukijat ovat tajunneet nämä asiat jo ennestään, mikä tekee tästä aiheesta hieman turhan, mutta sainpahan esitellä ainakin Karalahden kappelin alttaritaulua, jonka olen tässä blogissa halunnut tehdä jo kauan!

ps. löysin aika jännän nykytaidetta "vastustavan" artikkelin: Kristuksen poissaolo nykytaiteen kohteena.

pps. Tässä video siitä miten Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalaukset ovat valmistuneet ja mitä ne symboloivat: Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalaukset. On pakko myöntää että itse en pidä tuollaisesta symboliikasta/nykytaiteesta. Tuntuu aika tekotaiteelliselta... mutta makunsa kullakin.

Angry Siblings

Piirsin kuvan sisaruksistani 6-vuotiaalle pikkuveljelleni, joka fanittaa Angry Birdsiä : )

Yksi sisko tosin puuttuu, koska hän ei ole sukua pikkuveljelleni, eivätkä he ole koskaan tavanneet toisiaan.

Olen itse violetti pallero.

Taide ei ole hauskaa

Taide ja hauskuus ovat harvoin samassa paketissa. Taide kertoo syvällisen mielen ahdistuksesta, ottaa kantaa siihen mikä maailmassa on huonosti tai avaa rakastavaisten tarinaa. Tai tältä ainakin välillä tuntuu. Hauskuutta on arvostetuissa taideteoksissa lähinnä pilkkaavissa teoksissa, miksi näin?

1. Hauskuus ei ole syvällistä, vaan sitä vähätellään. Surua, ahdistusta ja vihaa arvostetaan enemmän.

2. Hauskuus on vaikea laji. Itkun näytteleminen on helppoa, naurun ei. Surullinen piirros on helppo luoda, hauskaa ei.

3. Jos taideteos on hauska, sitä ei yleensä lasketa enää taiteeksi, vaan vain kuvaksi.

Toisaalta, taiteen hauskattomuus voidaan selittää myös taiteen tarkoituksella, vaikuttamisella. Hauska kuva harvoin vaikuttaa puoleen tai toiseen.

Tällaista pohdintaa tähän päivään!

ps. Muistan kerran kun ala-asteen piirrustuskilpailun aiheena oli hauskuus. Piirsin paviaanin.

Muna vai kana = merkitys vai toteutus

Eilen kävimme poikaystävän kanssa tapamme mukaan syvällisiä saunakeskusteluja. Aiheeksi tuli taide ja taiteen merkitys. Pohdin vähän samaa asiaa kuin "Taiteilija vai prostituoitu" -blogimerkinnässä, eli että millainen taide on oikeaa taidetta. Kysyin häneltä, että voiko tehdä ensin "sekavan" (eli muunlaisen kuin maiseman, muotokuvan tms.) taulun ja vasta myöhemmin lisätä siihen sen syvällisen merkityksen tai idean. Hän sanoi että tottakai voi, suurin osa taiteilijoista tekee niin, koska on paljon vaikeampaa keksiä ensin idea, tai idealleen toteuttamistapa. Kysyin että eikö se ole huijausta. Poikaystäväni mielestä ei. Minun mielestäni jollain tavalla kyllä, vaikkei kenenkään olisi sitä mahdollista saada myöhemmin selville.

Kysymys siis kuuluu: kumpi oli ensin, merkitys vai toteutus? Aloin pohtimaan tätä asiaa ja loppujenlopuksi päädyin siihen tulokseen, että aina kun olen oikeasti halunnut tehdä taulun jossa on ajatusta, idea muuttuu joko

1. sitä liikaa ajattelemalla itsestäänselvyydeksi niin että koko taulu täytyy jättää kesken tai

2. alkuperäiseen ideaan verrattuna aivan päälaelleen (ja tämän idean kerron julki).

Syyllistyn siis tähän "huijaukseen" myös itse. Taulun katsoja ei tätä tiedä, vaan hän itsekin löytää nimenomaan valmiista taulusta elementtejä ja merkityksiä jotka sopivat hänen elämäänsä ja ajattelumaailmaansa, pitipä hän niistä ajatuksista tai ei. Joten toisaalta katsojalle toteutus on aina ennen ideaa, mikseipä siis taiteilijallekin?

Pelkkää oranssia syvempää

Noh, illalla nukkumaan mentäessä jäin katsomaan ystäväni Kitin tekemää jättikokoista oranssia taulua, joka koristaa makuuhuoneemme seinää:

Kiti, 2010

Tajusin että pidän siitä mm. siksi ettei Kiti taulua antaessaan antanut mitään tiettyjä merkityksiä teokselleen, vaan voin iltaisin tuijotella ja pohtia itse erilaisten kuvioiden ideaa. Myönnän  kyllä etten aluksi nähnyt taulussa yhtään mitään, mutta myöhemmin päähän on tullut vaikka mitä ajatuksia.

1. Sadepilvi. Vesi valuu vasten ikkunaa,

2. Pilvimuurista välkähtää valo. Toivo. Kulta. Vedenpinnasta heijastuva valo.

3. Puu. Palava puu. Kuukautiset. Palava pensas. Sydän. Karakallion kirkon alttaritaulu "Kuningastie"

4. Lintu. Feeniks-lintu. Jeesus.

5. Tällä kohdalla tarkoitan tuon punaisen vanan ympärillä olevia pisaroita. Vesi vasten auton ikkunoita.

6. Käsi lasin takana. Tummat kohdat ovat sormenpäitä

7. Kokko

Mielenkiintoista on myös se, että mielialasta riippuen näen maalauksessa joko rauhallisen sateen auringon pilkistäessä pilvien lomasta tai sitten myrskyisän päivän tai tulipalon.

Kristilliset tulkinnat ovat tulleet mieleeni vasta nyt kun olen alkanut tutkimaan kristillistä taidetta ja opiskelemaan teologiaa. Tämä on mielestäni huvittava havainto, koska Kiti on sen verran ateistinen ihminen, etten oikein usko hänen tarkoittaneen maalauksellaan uskonasioita :D

Ilman merkityksiä

Aion tutkia tätä samaa omalla maalauksellani kunhan vain ehdin. Toteutan teoksen johon en ainakaan aluksi keksi minkäänlaita merkitystä ja tutkin millaisia asioita tulee mieleeni. Sen jälkeen aion kysyä tulkintoja myös teiltä lukijoilta. Parhaalle tulkitsijalle keksin jonkun palkinnonkin.

Sitä ennen kuitenkin: kiinnostaisi tietää mitä sinä näet Kitin työssä? Yhdenkin asian mainitseminen riittää.

Täsmennykseksi vielä: Kitin työn tulkinnasta ei ole luvassa palkintoa.

Ylijäämämaalit

Mitä sinä teet paletille mahdollisesti jäävillä ylijäämämaaleilla?

Yleensä minulla niitä jää niin vähän, että heitän ne vain pois, mutta  tällä kertaa valkoinen purskautti kunnolla väriä ulos, joten maalailin suttupaperille koirani.

 Lopputulos näkyy vieressä : D

Voisihan tuosta joskus maalailla paremman kuvan ihan maalauspohjallekin.

Maalauksen hinta

Paljonko maalaaminen maksaa? Mitä harrastelijataiteilija voi pyytää töistään? Hinnoittelu? Verot?
Maalaaminen ei ole loppupeleissä kovin kallis harrastus, koska monet tarvikkeet kestävät useamman vuoden:

• Synteettiset siveltimeni ostin neljä vuotta sitten, enkä ole sen koommin tarvinnut uusia. Kaiken lisäksi ne löytyivät alennusmyynnistä, yhteishintaan seitsemän euroa.
• Kokonaisen maalituubisarjan olen joutunut ostamaan kaksi kertaa elämässäni: ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten, toisen tänävuonna. Akryylimaalisarja maksaa Clas Ohlsonilla noin kahdeksan euroa.
• Toiset värit kuluvat nopeammin kuin toiset (itselläni valkoinen ja musta), joten joudun täydentämään maalisarjaa uusilla tuubeilla noin neljän kuukauden välein. Näiden jättikokoisten täydennystuubien yhteishinnaksi tulee yleensä kymmenen euroa.
• Uuden maalauspohjan puolestaan tarvitsen noin puolen vuoden välein, jolloin rahaa menee pohjan koosta riippuen 2-10 euroa.

Kuten edellisestä voi päätellä, maalaamisen hinta riippuu aikalailla maalaajasta. Maalaaminen välttämättä vie kauheasti rahaa, mutta aikaa sitäkin enemmän. Siksi kysymykseni onkin, kuinka paljon harrastelijataiteilija voi pyytää tekemistään töistä? 

Harrastelijataiteilija ja tuntipalkka

Yhden työn tekemiseen menee helposti puoli vuotta, etenkin jos sitä ei ole aikaa tehdä päivittäin. Kuukausipalkoille harrastelijataiteilijan on siis melko mahdotonta päästä. Tuntipalkastakaan minunlaiseni harrastelijataiteilijan on turha haaveilla: maalaan keskimäärin viisi tuntia per viikko, joten puolen vuoden työ olisi arvoltaan karkeasti arvoiden 1521 euroa! Melkoinen summahan tuo olisi pyydettäväksi.

Hinnoittelu

Tilaustöiden kohdalla päätös hinnasta on suhteellisen helppo, koska yleensä asiakas itse

ehdottaa jonkinlaista summaa. Olen veloittanut tavallisesti 50 euroa A4-kokoisesta maalauksesta, isommasta hieman enemmän ja pienemmästä vähemmän. Valmiiksi tehtyjen töiden kohdalla päätös on kuitenkin vaikeampi. Jos taulu on tehty alunperin vain huvin vuoksi, mutta joku siihen ihastunut asiakas haluaa ostaa sen suurella summalla, voi olla kiusallista ottaa rahaa vastaan.

Olen joskus miettinyt että omien töiden arvoa voisi testata helposti vaikkapa viemällä niitä kirpputorille myyntiin. Kirpputoripöytien hinnat ovat kuitenkin olleet esteenä tälle kokeilulle.

Ystävät, sukulaiset ja hyvänpäivän tuttavat

Ystäville ja sukulaisille annan tilatut työt yleensä ilmaisiksi tai maalauspohjan hinnalla, koska voin antaa tilatun maalauksen syntymäpäivä- tai joululahjaksi. Jos asiakas kuitenkin vaatii ottamaan rahaa vastaan niin tietysti otan sen.

Inhottavin tilanne mitä voi tapahtua, on seuraavanlainen: henkilö, jonka kanssa olen vaihtanut vain muutaman sanan koko elämäni aikana, tulee luokseni ja kertoo haluavansa tilata työn. Hän kuvailee vähintään A1-kokoista maalausta jossa yksityiskohtien ja henkilöiden määrä saa melkein huimaamaan. Mutta kun kysyn minkälaisen summan hän on ajatellut maksaa, saan vastaani hämmentyneen ilmeen ja kysymyksen: "Ai maksaako tää jotakin?"

Lakipykälät

Tietysti myös laki velvoittaa tarkkailemaan paljonko tienaa ja milloin veroa pitää ruveta maksamaan tuloistaan. Niinpä maalauksista saatava hinta on hyvä ilmoittaa veroilmoitukseen.

Harrastus on harrastus

Se, että joku tilaa työn, on tietysti itsetuntoa hivelevä juttu ja lisää motivaatiota itse maalaamisurakkaan tehden sen miellyttävämmäksi. Loppupäätelmänä on kuitenkin todettava, että harrastus on aina harrastus, eikä sen päätehtävänä ole saada tekijäänsä tienaamaan, vaan olla vapaa-ajan rentouttava asia. Rahasta on siis turha huolehtia liikaa.

Hyvää isänpäivää!

 Isänpäivänä tein isälleni pienen, 20x20 cm, maalauksen, joka toimii samalla korttina:

Kuvassa minä pienenä ja tietenkin isäni. Oli taas vaihteeksi mukavaa tehdä tällainen pikateos : )

Kokkolan Venetsialaiset, 2012

Uusi työ vihdoinkin!

Venetsialaiset on länsirannikon juhla, jota vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, iltojen pimetessä. Luvassa on vedestä heijastuvaa tulta, valoja, ilotulitteita, kokkoja, tanssia ja yöllä valvomista. Noh, nykyään se on suurimmalle osalle pelkkä ryyppyjuhla, mutta lapsena tunnelma oli täysin toisenlainen. Sai valvoa, ampua raketteja, ja myös olla yksin pimeällä yöllä ulkona (tai noh, kavereiden kanssa. Yksin ei uskaltanut.)

Jotenkin siinä yössä oli aikanaan enemmän taikaa kuin juhannuksessa.

Halusin maalata Venetsialaisten tunnelman, koska se vain oli jotain todella hienoa, etenkin kun kaikki rauhoittui, lyhdyt valaisivat iltaa ja iskelmä-musiikki raikasi.

Aloitin maalauksen heinäkuussa ja se valmistui vihdoin. Valot ja varjot olivat erittäin haastavia, välillä kyllä purin kynnet hajalle kun en onnistunut sekoittamaan oikeita sävyjä millään :D

Olen tehnyt tässä välissä viittä maalausta, joten jokainen valmistuu hitaasti. Tuloillaan kuitenkin ovat!

Kuvataiteilijan vastuu

Kirjoitan heti aluksi, että en opiskele taiteita (tai filosofiaa). En siis tiedä taiteilijan vastuusta yhtään mitään,

mutta luulen että "säännöt" ovat melkoisen tulkinnanvaraiset. Ei, taiteilijan ei tarvitse minkään lain mukaan välttää aiheuttamasta mielipahaa. Hän voi ilman syytteitä maalata kuvan jossa raskaanaoleva tumppaa tupakkansa sikiöön, vaikka se aiheuttaisikin huonoa oloa esimerkiksi vuosia sitten synnyttäneelle, joka ei enää voisi silloiselle tupakoinnilleen mitään. Teos saattaisi saada jopa positiivista huomiota - herättelisihän se raskautensa ajan tupakoivia äitejä (ehkä) pohtimaan tekojensa vaikutusta.

Mutta milloin sitten taiteilijan pitää miettiä vastuutaan? Onko kultaisen säännön noudattaminen taiteilijan ainut ohjenuora, ja vielä taiteilijan itsensä päätettävissä noudattaako sitä vai ei?

Toisaalta, suurin taide on lähes aina kantaaottavaa taidetta, joka puolestaan aiheuttaa lähes aina mielipahaa.

Kunnianloukkaussyyte

En tiedä kuinka paljon pitää loukata että saa kunnianloukkaussyytteen. Veikkaan että taideteoksesta täytyy selvästi nähdä, että se esittää tiettyä henkilöä, ja aiheen pitää syyttää (valheellisesti) tätä henkilöä jostain todella kamalasta, niin että se vaikeuttaa henkilön elämää. Mieleeni ei tule yhtään taiteilijaa joka kunnianloukkaussyytteen olisi saanut. Keskustelua ja pahennusta on paljon helpompi saada aikaan.

Katsotaas mitä laki sanoo:

»Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.»

(Rikoslain 24 luku 9 §)

Muunlaisia syytteitä on taiteilijoille kuitenkin tullut.

Jumalanpilkkasyyte 

Suomessa yksi tunnetuimmista "jumalanpilkka"-tauluista on Harro Koskisen Sikamessias, josta kyseinen taiteilija sai jopa oikean jumalanpilkkatuomion 1969. Tuomio kalskahtaa melko hassulta, etenkin kun tiedettiin että kyseinen taiteilija maalasi aina ihmisten tilalle sikoja.

Nykyään suoranaista jumalanpilkkasyytettä tuskin jaettaisiin mistään syystä.

Muunlaisia syytteitä

Myös muunlaisia syytteitä on Suomessa jaettu. Ensimmäisenä mieleen tulee Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko-niminen teos, jossa taiteilijaa syytettiin lapsipornon levittämisestä. Häntä ei kuitenkaan tuomittu rangaistukseen.

Taiteilijan moraalinen vastuu

Joskus ajatellaan että taiteilijat ovat moraalin yläpuolella. Esimerkiksi Valkea rakkaus- teoksesta roiskui vaikka mitä mönjää katsojiensa päälle. Toisinaan taas närää herättää juuri taiteilijan eettinen teos, joka ymmärretään väärin.

Kohuja taiteessa syntyy siellä täällä, eikä pahennusta voi ainakaan kantaaottaessa estää. Jopa harrastelijataiteilijat voivat saada tällaista aikaan: esimerkiksi julkisuuteen noussut ortodoksi-kohu.. Voiko kohuja aiheuttamatonta taiteilijaa edes nykyään kutsua taiteilijaksi?

Taiteen moraalisuuteen on siis vaikea vetää selviä rajoja. Jos kuitenki jotain omia mielipiteitä pitää kirjoittaa, niin kirjoitan sen, että omasta mielestäni taiteilijan pitäisi aina muistaa, että pilkka ja kritiikki ovat eri asioita. Pilkan avulla voi kuitenkin kritisoida. Eräs viisas äijä (jonka nimeä en muista), kirjoitti kerran että pilkan avulla taiteessa kritisointi on oikeutettua silloin, kun kohde on enimmistöä tai kuuluu valtaapitäviin (esimerkiksi keskiajalla kirkko). Muuten on suositeltavaa kritisoida asiallisemmin.

On myös muistettava että sananvapaus ei ole sama asia kuin tahallinen loukkaaminen.

Ps. uusia töitä on tuloillaan, olen vain hidas tekemään niitä. Malttia : )

Itsetehty lahja - iljetys vai ilostus?

Kuten olet saattanut huomata, taiteita harrastavat tykkäävät usein antaa omia töitään lahjoiksi, tai ainakin
tehdä kortin käsin. Eikä tuo ihme; lapsesta asti meille on sanottu, että itsetehty lahja on paljon arvokkaampi kuin kaupasta ostettu. On kuitenkin pieniä asioita joita on otettava huomioon niin lahjan antajan kuin saajankin toimesta.

Lahjateoksen tai kortin antajalle:

- Jos teet lahjan yllätyksenä, tee siitä pieni. Lahjan saaja ei välttämättä halua työtäsi näytille, jolloin taulun voi halutessaan piilottaa vaatekomeroon (korkeintaan A4 on mielestäni hyvä koko)

- Edellinen ei toimi jos lahjan saaja on vihjannut jo kauan aikaa isosta maalauksesta jonka haluaisi sinun tekevän

- Älä loukkaannu ellei lahjan saaja halua säilyttää työtäsi näytillä. Hän varmasti arvostaa ponnistelujasi, mutta voi olla ettei taulu sovi sisustukseen, tai sitten hän ei yksinkertaisesti pidä siitä. Makunsa kullakin.

- Älä näe liikaa vaivaa yllätykselliseen lahjatyöhön, edellä mainitusta syystä. Mikäli inspiraatio kuitenkin valtaa ja lahjaa on ihana työstää isosti, niin mikäs siinä.

- Näe kuitenkin sen verran vaivaa että lahjan tai kortin tekemiseen menee kauemmin kuin sen hakemiseen lähikaupasta (tarkoitan siis lähikaupalla korkeintaan kilometrin päässä olevaa kauppaa). Jos vain hutaiset jokaiseen korttiin hymynaaman ja kirjoitat taakse "hyvää joulua", saa kortista pikemminkin vaikutelman ettet vaivautunut tuhlaamaan edes euroa saajan muistamiseksi

- Jos tunnet henkilön hyvin, kirjoita korttiin myös jotain henkilökohtaista. Pelkkä jouluntoivotus voi olla aika tylsä vaihtoehto.

HUOMIOI myös etteivät nämä vinkit toimi aina. Olen itse saanut täysin yllättäen ja pyytämättä kaverilta suuren ja ihanan maalauksen, joka nyt koristaa asuntomme seinää. Lahjan saaja on kuitenkin tunnettava aika hyvin.

Lahjan tai kortin saajalle:

- Kiitä. Aina. (jos saamasi työ on todella hieno, ja hoet vain että "vähänkö hieno!! Just tällasen mä halusin!", se lasketaan kiitokseksi)

- Vaikket pitäisi itse työstä, arvosta sitä kuinka paljon vaivaa tekijä näki sinun eteesi

- Mikäli itse pyydät maalausta lahjaksi, kuvaile mahdollisimman tarkasti mitä siihen haluat, piirtäen vaikka pienen luonnoksen. Jos annat taiteilijalle täysin vapaat kädet, hän myös saa tehdä mitä haluaa.

- Jos itse pyysit maalausta lahjaksi (etenkin jos pyysit viimetinkaan), huomioi että lahjasi todennäköisesti myöhästyy paljon

- Vaikka henkilö olisikin taiteellinen ihminen, se ei tarkoita että hän osaisi tehdä kortteja. Itse olen maailman huonoin kortinväsääjä vaikka todella yritän

Oivalluksia

- Koska ei ole mitenkään mahdollista tehdä jokaiselle tutulle omaa maalausta esimerkiksi jouluksi (tai syntymäpäiviksikään), voi esimerkiksi omien korttien teettämisessä olla itua. Itse teetin perheelle ja ystäville syksyntoivotus-kortit, ja he tuntuivat pitävän siitä

-Vaikka harrastaisitkin taiteita, on täysin oikeutettua antaa myös kaupasta ostettu kortti, esimerkiksi ajan- tai innostuksen puutteessa. Niinhän suurin osa muistakin tekee.

- Vaikka tässä blogimerkinnässä varoitellaankin paljon siitä ettei lahjan saaja pitäisi työstä, on se kuitenkin aika harvinaista

Taiteen kapinalliset

Luennolla koettu valaistus hieman sekavan blogimerkinnän muodossa.

Virtsataide vaatii suosion

Olet varmaan kuullut Plenge Jakobsenin Valkea rakkaus -teoksesta, jossa kolme tehosekoitinta pyörittivät verta, virtsaa ja spermaa galleriatilassa? Jos joku muu kuin "oikeana taiteilijana" pidetty henkilö olisi tehnyt kyseisen teoksen, olisi se joku takuulla saanut hullun maineen. Toisin sanoen: ennen kuin vallallaan olevaa muotia voi muuttaa, täytyy päästä muutettavalla alalla suosioon.

Vallallaan olevan muodin muuttamiseen tarvittavan suosion voi huomata jo niinkin tunnetusta esimerkistä kuin Picassosta, joka ensin osoitti olevansa teknisesti pätevä taiteilija, ja muutti vasta sitten tyylinsä omaperäisemmäksi. Kotimaisena esimerkkinä pidettäköön Reidar Särestöniemeä, jonka näyttelyssä ollessani havaitsin myös hänen tyylinsä muuttuneen "teknisesti vaativammasta" yksinkertaisempaan.

Pablo Picasso, Portrait de la tante pepa, 1896

Pablo Picasso, Avignonin naiset, 1907

Ikävä kyllä Särestöniemen alkuaikojen töitä ei ainakaan pikaisella google-haulla löytynyt.

Mean Artists

Ilmiö on periaatteessa sama kuin elokuvassa Mean Girls: suositun tytön paitaan leikataan kaksi reikää rintamuksen kohdalle, jotka huomattuaan hän vain kohauttaa olkiaan ja jatkaa matkaa samainen paita päällään. Seuraavana päivänä lähes jokaisella koulun tytöllä on reiät paidoissaan. Muoti-ilmiötä ei olisi syntynyt, mikäli epäsuosittu henkilö olisi tehnyt saman tempun.

Ne, jotka me tunnemme "kapinallisina taiteilijoina", eivät siis välttämättä ole tätä mainetta ansainneet sellaisena kuin ajattelemme sen. Toki esimerkiksi Jakobsenin teos herätti katsojissaan inhoa, mutta myös innostusta (etenkin taiteilijoiden kesken). Vincent van Gogh puolestaan ei saanut elinaikanaan kuin yhden työnsä myytyä, sillä hänen teoksensa olivat aikalaistensa mielestä outoja. Goghin maine ei ole kuitenkaan samalla lailla erikoisuutta hakeva kuin esimerkiksi Picasson, vaikka juuri Gogh on tämän määritelmän mukaan oikea kapinallinen.

Vincent van Gogh, Tähtiyö Rhônella, 1888

Johtopäätös

Ikävä kyllä tämä valaistukseni kaikessa yksinkertaisuudessaan taisi olla, että ollaksesi aito taiteen kapinallinen (jollainen moni yrittää olla) sinun täytyy olla kuollut ennen kuin muutut suosituksi.

Tästä johtopäätöksestä puolestaan mieleen tulee ikivanha pohdinta: "kuinka voi tehdä epäitsekkäitä tekoja kun niillä pohjimmillaan hakee vain hyvää omatuntoa?" Tarvitseeko sen teon olla epäitsekäs jos lopputulos on hyvä? Tarvitseeko taideteoksen idean aina olla uusi ja erilainen?

Artistic Angst

"Taiteilijat ovat herkkiä", olemme elokuvista oppineet. Elokuvissa tämä tosin tarkoittaa yleensä sitä, että taiteilija, jolla tässä tarkoitan myös harrastelija-taiteilijaa, saa itkupotkuraivarin mitä pienemmistä asioista ja on taas seuraavassa hetkessä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onko herkkä siis verrattavissa itsekkääseen marttyyriin?

Mistä tämä ennakkoluulo johtuu?

"Tuo on yksinkertaisesti RUMA."

Ehkä taiteilijoita pidetään herkkinä, koska he helposti loukkaantuvat saamastaan kritiikistä, etenkin ellei se ole rakentavaa tai edes kokeneemmalta taiteilijalta saatua. Ja ehkä tämä loukkaantuminen on jollain tavalla oikeutettua jos taiteilijan omasta mielestä upea, kuukausien työ, lytätään täysin. Onhan taiteessa paljon henkilökohtaisia asioita mukana.

Jos joku muistaa Parasta mitä voi tehdä sateella, on antaa sataa -sarjani, niin sen tekemiseen meni vain viikko. Ja silti tuntui pahalta nähdä huutokaupassa meklarin esittelevän kaikki sarjan työt väärin päin ja kuulla hänen väittävän että ne esittävät afrikkalaista maisemaa. Vähän pahalta tuntui myös löytää ne tänään seurakunnan myyjäisistä ainoana ilman minkäänlaista hintaa ja taaimmaisena myytävänä. Eivät ne mitään maailmaa mullistavia taideteoksia olleet, mutta pidin niistä kuitenkin.

"Tää muuten ON ruma!"

Suurta ihmetystä herättää taiteilija, joka kesken oman työnsä tekemisen päättää ettei siinä olekaan mitään ideaa, kauneutta tai edes tunnearvoa. Hän saattaa paiskata työn seinään ja katua sitä myöhemmin. Tietysti taiteilijalla saattaa olla vain huono päivä... tai hän on tuijottanut maalaustaan tai miettinyt työnsä sanomaa liikaa. Maalaus näyttää rumemmalta kuin se todellisuudessa on, tai sanoma alkaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä hänen omissa korvissaan. Aika patistaa taiteilija tauolle!

"Mää en tiedä onko tää ruma.."

Jotkut taiteilijat saattavat sortua käyttämään aineita tai vaikka vain valvomaan tai olemaan syömättä jotta heidän mielikuvituksensa toimisi paremmin. Näin käy etenkin kun taide on ammatti jota on pakko luoda "valkoisen paperin kammosta" eli taiteilijan blokista huolimatta. Silloin ei ole ihme jos taiteilija sekoilee tunnetasolla, ja kaikki alkaa mennä päin mönkää taiteessakin.

KETUTTAA

On myös monia, jotka pystyvät purkamaan tämän ahdistuksensa tai pahan mielensä itse taiteeseen. Ystäväni kertoi taidemaalarista, joka oli maalannut häntä kritisoineen papin helvettiin.

On hyvä taito osata siirtää paha olonsa taiteeseen. Itse en siihen pysty, koska koen tulevani vain vihaisemmaksi jos joudun ajatella vihani kohdetta myös maalatessani.

Tietysti vastaan tulevat myös kunnianloukkaus-jutut. Poliisin kanssa saa varmaan heti olla tekemisissä jos maalaa edes tunnistettavan kuvan jostakusta ilman hänen lupaansa.

Taiteilijat ovat herkkiä

Niin, ja ehkä taiteelliset ihmiset myös ovat oikeastikin hitusen herkempiä. On kai se todettu että luovuus vaatii tietynlaista ihmistä? Onhan luovuus yhdistetty välillä jopa hulluuteen ; )

Palkintojen jakoa

Tuhannet kiitokset Maddylle, joka antoi palkinnon minulle! Maddyn ihana taideblogi löytyy täältä: http://mmysketchbook.blogspot.fi/. Tulipa mahtava olo tällaisesta : )

Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Palkinto lähtee eteenpäin seuraaville:

- Teologinen Tuoppi

- Webtuaginta

- Anna Luna

- FrankSamuRai

- Broken Rose

Värien vuodatusta

Ainut hyväntekeväisyys mitä teen, on nälkäpäiväkerääminen suunnilleen joka toinen vuosi. En siis ole todellakaan mikään aktiivi. Olen kuitenkin miettinyt, että jos sitä joskus oppisi oikein hyväksi maalaajaksi, voisi viedä tasaisin väliajoin töitään esimerkiksi Punaisen Ristin Konttiin että he saisivat tuottoa sitä kautta... saa nähdä.

Joka tapauksessa, koin tilaisuuteni tämänkaltaiseen toimintaan tulleen, kun kuulin että tänä sunnuntaina kirkossa ei kerätäkään tavallista kolehtia, vaan käsitöitä. Käsityöt sitten huutokaupataan kirkon jälkeen ja tuotto menee Tasaus-keräykseen. Lisää Tasaus-keräyksestä täältä.

Ja sitten pääsen vihdoin siihen miten tämä liittyy maalaamiseen: olin juuri löytänyt kirpputorilta neljä postikortin kokoista maalauspohjaa ja akryylivärisetin (yhteishintaan 1,50 e!!) ja ajattelin että sunnuntain huutokauppaa varten on hyvä heti käyttää osa niistä. Tässä tulos:

Parasta mitä voi tehdä sateella, on antaa sataa -sarja

Mielen mustuessa pilvistä on hyvä olla joku, joka estää sinua kastumasta - oli se sitten ystävä, Jumala tai vaikka vain hyvä kirja joka piristää. Joskus on kuitenkin myös hyvä kastua, että osaa taas arvostaa kuivuutta.

Halusin kokeilla tuollaista maalin valuttamista, ja se osoittautui hauskaksi, mutta sotkuisaksi hommaksi. Suosittelen kokeilemaan!

Pieniä vinkkejä:

- hanki (mieluusti muovinen) alusta, sillä vettä valuu paljon

- tee aluksi pelkällä vedellä valumajäljet, ja valuta vasta sitten maalia niitä pitkin - maalijälki seuraa vesivanaa eikä valu sellaisiin paikkoihin mihin et halua sitä.

- akryylimaali vetisenä on haaleaa ja vaatii useamman valutuskerran. Kärsivällisyys on hyve!

- aloita harjoituspohjasta, et pilaa hyvää maalauspohjaa

Kirjoitan huomenna kommentteihin ostiko kukaan näitä.

Eeppisiä taidekuulumisia

Yliopistoarki jatkuu pitkään venähtäneen kesäloman jälkeen normaalisti, minkä vuoksi niin blogin kirjoittaminen kuin maalaushommatkin tulevat hidastumaan merkittävästi. Toisaalta, esimerkiksi englannin kurssilla saamme itse valita artikkelin tiivistelmälle, jonka tulemme tekemään, joten yhdistäessäni pääaineeni maalaamiseen, saan ehkä aikaan myös tänne sopivan tekstin.

Taiteensosiologian sivuaineopinnot on myös tarkoitus aloittaa pian, mikä varmasti synnyttää uusia ajatuksia maalaamiseenkin liittyen... saa nähdä. Se kuitenkin tulevassa, seuraavaksi jo tapahtuneita asioita elämässäni.

Maalaan sinut pöydän alle

No en varmaan maalaa, huijasin väliotsikossa. Maalauspääni osaa olla kovinkin huono välillä, etenkin seurassa... Tämä kappale itsessään kuitenkin liittyy pöytiin, nimittäin taannoiselta Ikea-reissulta mukaan tarttui maalauspöytä. Siis pöytä joka on tarkoitettu vain maalaamisen harjoittamiseen, eikö olekin ihanaa? Kunnon työtuoli puuttuu, mutta se ei jaksa haitata vielä.

Halusin maalauspöydän, koska keittiöpöytä, jonka ääressä ennen maalasin, on hyvin epäkäytännöllinen siihen hommaan. Aina syömään mennessä täytyi viedä pois vesi, siveltimet, maalaus (joka sitten mahtui kuivumaan vain lattialle) jne.jne. ja ruoan jälkeen tuoda ne takaisin. Lisäksi maalauspöydän myötä saimme lisää säilytystilaa ja pöytätasoa, sekä paikan joka saa hyvällä omalla tunnolla näyttää hieman sotkuiselta.

Sain myös idean tehdä kartongista maaliläikkiä muistuttavia jälkiä seinään. Jäljet on kiinnitetty sinitarralla.

Cherry Blossom Girl

Maalauspöytä pääsikin heti käyttöön, ja vaikka keskeneräisiä töitä on paljon, sain yhden niistä valmiiksi muutama päivä sitten.

Kaverillani oli 21-vuotissynttärit, ja halusin yllättää hänet maalauksella koska olen oikeastaan joka vuosi luvannut maalata tai piirtää hänelle jotain (mutta sitten unohtanut koko homman tai inspiraationi on päättänyt ruveta kesken kaiken leikkimään piilosta). Idea syntyi lähes heti; tämä kyseinen kaveri rakastaa mm. pelejä ja Japania, joten yhdistin kirsikankukat ja Skyrimin. Voin sanoa että työ oli eeppisin minkä olen maalannut. Kuulen kuinka kuoro aloittaa laulantansa kun katson sitä!

Harmittamaan jäi hieman kasvojen iho, koska maali kuivui siinä odottamattoman nopeasti (käyttämäni maalit olivat vanhentuneempia kuin luulin) ja sitten iho jäi rypyläiseksi. Onneksi löysin alennuksesta uudet maalit, joten ehdin edes jotenkin pelastamaan tuon kohdan työstäni. Harmittamaan jäivät myös ääriviivat, koska en jaksanut tehdä niitä suoriksi ja tasaisiksi. Toisaalta, ehkä se on hyvä juttu, sillä ainakin kädenjälkeni näkyy teoksessa, eikä maalaus näytä tietokoneella tehdyltä.

Pidin erityisesti hiusten ja kukkien maalaamisesta, vaikka yleensä nautin silmien tekemisestä eniten. Jotenkin kun ne sai vain vedellä siveltimellä miten sattuun pohjamaalatulle kankaalle.. ah!

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen työhön.

Pakollinen loppukappale

Harmittaa hieman sanoa heipat maalaamiselle... kesä kun oli niin aktiivinen siltä suunnalta. Noh, lohduttaudun sillä ajatuksella että lomia tulee, hyvästit eivät ole ikuiset. Tämähän kuulostaa samalta kuin olisin taas inttileskeksi jäämässä? Sen tapaisesta erosta ei sentään ole kyse.

Kivaa (myöhäistä) lukuvuodenalkua kaikille!

Nälkäpäiväkeräys

Synteettinen sivellin on maalausblogi, eikä sen siis pitäisi liittyä mitenkään hyväntekeväisyyteen... vai pitäisikö sittenkin? Ei kai hyvän tekeminen katso aikaa tai paikkaa.

Siksi myös tämän blogin oikeaan reunaan on ilmestynyt "Limpun lipas"-niminen keräyslaatikko, jonka tarkoitus on kerätä Operaatio Nälkäpäivää varten 20 euroa. Laskeskelin juuri, että jos jokainen facebook-kaverini antaisi 10 snt tuohon virtuaaliseen lippaaseen, olisi koossa jo 21,70 euroa! Siinä mielessä tavoite ei ole kauhean suuri.

Jos siis koet mukavaksi tavaksi lahjoittaa tämän blogin kautta rahaa, ole hyvä vain. Jos taas et, älä koe huonoa omaatuntoa sellaisesta asiasta : ) Tarkoitus ei ole pilata kenenkään päivää, vaan tehdä lahjoittamisesta mahdollisimman helppoa.

Mikäli sivupalkissa oleva keräyslipas ei näy, pääset lahjoittamaan Limpun lippaaseen myös täältä: Limpun lipas. Samaisesta osoitteesta voi myös seurata tavoitesumman kertymistä.

Laulettu taulu – maalattu laulu

Anna Puu: Mestaripiirros


Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
rupes siinä piirtämään

Päivä kului, mut hetkeäkään lepoa
piirtäjä ei kaivannut
Aivan kuin ois hurmoksessa ollut
mestari valmisti sut

Se kuva oli kaunis,
oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
päde kuolevaisten lait

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
sanon vastaukseksi vaan
että jos ne edes kerran näkis sinut
kaikki rupeis uskomaan




"Värit tuulen pystytkö sä maalaamaan?" - Disney Pocahontas: Tuulen värit

"Minun käteni maalaa maisemaa" - Olavi Uusivirta: Me ei kuolla koskaan


"Ja tietää kyllä minne viivan piirtää / Ja sun kynäs piirtää viivaa suoraan sydämeen" - Hassisen Kone: Fraigadi Fromba


"Jos mä osaisin maalaa, mä maalaisin sut/ jos mä osaisin laulaa mä laulaisin sust" - Ezkimo: Jos

"Ensilumi satoi kahdesti / maalasi sieluni taulun" - Nightwish: Erämaan viimeinen

"Maalaa minulle kuva / kaunis kuva maailmasta / maalaa minulle kaunis kuva / maailmasta jossa joudun elämään" - Terapia: Maailman kuvia

"Mitä sun pitäisi tehdä / Pitäis olla jotenkin niin smoot / Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaa / juosta alasti pellossa / juhannusyönä ja huutaa" - Pariisin kevät: Pikku huopalahti

"Maalasin kuvan naisesta / jotta voisin unelmaani katsella iltaisin" - Eppu Normaali: Pari kaunista riviä

"Mä maalaan sinut kuitenkin / Nyt väriin kastan pensselin" - Miljoonasade: Alastonmalli

"Ain't no color paint gonna cover the stains / The pictures on the wall will all remain" - Atmosphere: Painting

"Hands and red paint / let's make some stains" - Matt&Kim: Red Paint

Inspis iskee - oletko valmis?

Viimeaikoina minun on ollut vaikeaa keskittyä yhden maalauksen loppuun saamiseen. Inspiraatio on virtaillut sinne sun tänne niin että tuntuu ettei itse pysy mukana ollenkaan! Kesken on peräti seitsemän työtä, joiden aiheet toki innostavat vieläkin, mutta aina kesken maalaamisen syntyy uusi mullistavan innostava idea, joka on  pakko saada aloittaa juuri siinä hetkessä...  ja kun sen sitten aloittaa, toinen mullistusinnostus jo kurkistaakin nurkan takaa.

Tällä hetkellä keskeneräisten maalausteni aiheita ovat mm. Kokkolan Venetsialaiset, Vili-hauva ja lapsuuden valokuva. Toivottavasti saan ne edes joskus tehtyä loppuun, sillä myös pari tilaustyötä odottaa valmistumistaan.

Kuva mainitusta Vili-hauvasta

Maalausintoni vaihtelee kausittain. Usein tulee aikoja jolloin ei tee mieli maalata ollenkaan, mutta ideoita on vaikka muille jakaa, tai sitten mullistusinnostukset yksinkertaisesti puuttuvat kokonaan vaikka maalaaminen itsessään houkuttaisi. Välillä tietysti molemmat ovat täysin kadoksissa (itselläni kestää pisimmillään puoli vuotta). Vierailin Joensuun taidemuseossa perjantaina, sillä näyttelyt yleensä auttavat minua keskittymään omiin töihini. Ihana haave omasta näyttelystä varmaankin motivoi. Yllätyin jälleen kerran siitä kuinka paljon erilaisia taideteoksia on olemassa! Tässä muutama teos:

Syvä uni, Katarina Reuter (1964)

Portilla II, Seppo Könönen (1996)

Talvimaisema Savossa, Magnus von Wright (1860)

Pariisitar, Albert Edelfelt (1883)

Poikien Kujeita, Elin Danielson-Gambogi (1887)

Maisema Kreikasta, Tapani Raittila (1989)

Pahoittelen kuvien laatua, suurin osa on otettu kännykällä.

Pahoittelen myös sitä ettei tällä blogimerkinnällä oikeastaan ollut kauhean selkeää punaista lankaa. 

Haluaisinkin kysyä teiltä lukijoilta muutaman kysymyksen:

1. Onko sinulla "muusaa", jotakuta joka auttaa sinua keskittymään työhösi ja motivoi sinua? Opettaja/puoliso/kaveri tms.?

2. Mikä auttaa sinua keskittymään/motivoitumaan?

3. Kuinka usein oma inspiraatiosi vaihtelee? Onko se tasaista vai kausittaista?